Useita ranskalaisen elokuvan kuuluisimman kiukkupussin eli Jean-Luc Godardin teoksia yhdistävät vahvat visuaaliset vertaukset, käsivarakuvaus ja raportointi nyky-yhteiskunnan tilasta ironian ja mustan huumorin keinoin. Lemmy Caution – piru mieheksi on sikäli hyvä elokuva tutustua Godardin tuotantoon, koska sen selkärankana on yksinkertainen agenttijuoni. Hyytävästä ja tunnekylmästä maailmasta pystytään kuorimaan silti irti vakuuttavaa kommentointia ihmisten perimmäisistä tarpeista ilman ajautumista ylipitkiin toimintajaksoihin, jotka varsinkin amerikkalaisissa vastaavan tyyppisissä tieteisfilmeissä ja trillereissä osoittautuvat usein
kiusallisiksi kompastuskiviksi.
Tapahtumien rytmitys on oivallista tarkoituksella mustavalkoisesti kuvatussa elokuvassa, jossa ranskalaismestari älyää siirtää keskeiset film-noirin elementit ja omat tyypilliset tavaramerkkinsä valvontayhteiskuntaa ja yli-ihmiskäsitystä kritisoivaan näkemykseensä, jossa mitä tahansa normaaleille ihmisille julmaa puolustetaan yleisen järjestyksen nimissä.
Juonessa salainen agentti Lemmy Caution lähetetään huippuunsa kehitettyyn Alphavillen kaupunkiin suostuttelemaan muuan professoria palaamaan omaan maailmaansa. Agentti ajautuu mutkikkaaseen, radikaalien ajatusten labyrinttiin tutustuessaan Alphavillen kapeamieliseen ja manipuloivaan maailmaan ja jopa oma poispääsy alkaa vaikuttaa kerta kerralta kyseenalaisemmalta. Absurdissa ympäristössä esimerkiksi pelkästä itkemisestä voi saada kuolemanrangaistuksen ja minkä tahansa kauniilta kuulostavan sanan kohtalo on jatkuvasti vaakalaudalla.
Kiehtovana elementtinä tarinassa tulee esille myös päähahmon kiintymys kaunista, tärkeää naista kohtaan, jonka kehittymisestä aidoksi rakkaudeksi ei katsoja voi olla filmin loputtuakaan täysin varma. Varsinkin, kun sana rakkaus on kaupungin asukkaille tuntematon käsite.
