Herra Philip St. John Basil Rathbone, jota yleisemmin olemme tottuneet kutsumaan vain hänen kahdella jälkimmäisellä nimellään, on monille ihmisille se aito ja oikea, Sherlock Holmesin lihallinen kaksoisolento. Aiemmin pelkissä konnarooleissa esiintyneellä miehellä olikin hieman vaikeuksia sulattautua uuteen sankarihahmoonsa. Onneksi lukuisat radiokuunnelmat ja 20th Century Foxin tuottamat elokuvat antoivat riittävästi aikaa, jotta hänet saatiin sopimaan maailman tunnetuimman salapoliisin ahtaaseen muottiin.
Hiljattain Suomeen ponnahtaneen Uuden Sherlockin tavoin myös Rathbonen tähdittämät elokuvat jättivät sumuisen, viktoriaanisen ajan Lontoon taakseen ja syöksähtivät omaan nykyisyyteensä. Sherlock Holmes ja salainen ase sai paikkansa toisen maailmansodan syövereistä.
Tohtori Franz Tobel (William Post Jr.) on kehittänyt Englannin avuksi uuden, hätkähdyttävän tuhoisan pommin, jota saksalaiset havittelevat omakseen. Sherlock Holmes (Rathbone) onnistuu pelastamaan tohtorin Gestapon kynsistä ja tuomaan tämän turvaan Englantiin keksintönsä kanssa. Tobel on kuitenkin epäluuloinen pommin liukuhihnatuotannon suhteen. Pitääkseen aseen mekanismin salassa, hän purkaa alkuperäiskappaleen neljään osaan ja lähettää kunkin osan kopioitavaksi eri valmistajille, jotka eivät tunne toisiaan.
Piakkoin Tobel katoaa hämärissä olosuhteissa. Scotland Yard on täysin ymmällään, ja alkaa vaikuttaa siltä, että Englannin kohtalo olisi lopullisesti joutunut natsien käsiin. Holmes ja Watson (Nigel Bruce) alkavat raivokkaasti etsiä Tobelia. Tämän tyttöystävän (Kaaren Verne) luota he löytävät ainoan johtolankansa: salakielisen sanoman, joka valitettavasti on päätynyt myös Holmesin arkkivihollisen seulottavaksi.
Sherlock Holmes ja salainen ase sisältää muutamia viittauksia Arthur Conan Doylen alkuperäisnovelleihin, muttei suoranaisesti perustu yhteenkään niistä. Suurimmat lainaukset on otettu ‘Tanssivista kuvioista’, mutta elokuvan hahmot on taas napsittu mukaan useammista lähteistä.
Fox-yhtiön Holmes-elokuvat eivät noudata keskenään minkäänlaista järjestystä (jos julkaisuvuosia ei oteta huomioon) eivätkä ne ole juonellisesti riippuvaisia toisistaan, joten katsomiskokemuksen voi aloittaa lähes mistä filmistä vain. Tässäkin elokuvassa varsin suureen osaan liitetty professori Moriarty heräilee hieman häiritsevästi henkiin useammassa rainassa, aina eri näyttelijän tulkitsemana. Samoin Baker Street ovikyltteineen vaihtelee elokuvasta toiseen, mutta mitäpä sitä murehtimaan.
Maailman parhaasta Sherlock Holmesista puhuttaessa itse taivun ennemmin Jeremy Brett’n puoleen, mutta lukuisat Rathbonen tulkinnan takana seisovat eivät silti ole väärässä. Hieman rajojen yli lipsahtavan näyttelemisen mennessä aikakauden piikkiin jäljelle jää erinomainen, hienostunut ja miellyttävä roolisuoritus, joka kyllä pistää kampoihin Brett’n ja Livanovin taidonnäytteille. Täytyy muistaa, että Basil Rathbone poltteli Holmesin piippua heistä ensimmäisenä.
Kun Holmes on tässä esitetty hyväkuntoisena, komeana, partaveitsen terävän älyn omaavana nerouden huipentumana, hänen vastapainokseen on asetettu lihava, vanha ja välillä jopa raivostuttavan hidasjärkinen tohtori. Nigel Bruce ei onneksi anna moisten pikkuseikkojen hidastaa, vaan hän puhkuu tarmokkaasti ja taidolla hahmonsa päähenkilön rinnalle. Muutkin esiintyjät osaavat onneksi eläytyä – toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta kukaan ei sentään sorru vuorosanoissaan ulkoatankattuun papatukseen.
Hevosvaunuihin, usvaan ja öljylamppuihin ennen tottuneet katsojat saavat nyt tutustua sähkövaloilla, komeilla autoilla ja hitusen modernimmalla teknologialla varustettuun miljööseen. Maisemanmuutos tapahtuu kaiken kaikkiaan suhteellisen kivuttomasti. 1940 -luvun Baker Street on Holmes-fanien iloksi lavastettu tarinoita myötäilevästi, joten persialaisen tupakkatohvelin perään ei tarvitse nyyhkiä.
Mikä on siis lopullinen tuomio? Elokuvana Sherlock Holmes ja salainen ase on ihan katseltavaa tavaraa. Hupsun mahtipontista loppukohtausta lukuunottamatta tarina etenee hyvin, ja jokaisella dialogilla tuntuu olevan paikkansa. Perfektionistien päänsäryksi filmistä löytyy muutamia teknisiä epätodennäköisyyksiä, ja kyllähän kunnon Holmes -eksegeetit saavat tätä katsoessaan ärsytyskynnyksen huippuunsa, sen verran kankeasti kun on Doylen tuotantoa käsikirjoituksessa muisteltu. Niille, jotka ajattelivat aloittaa tutustumisensa Basil Rathbonen filmografiaan juuri tästä elokuvasta, suosittelen silti asian harkitsemista uudelleen. Kyllä hän on esittänyt Holmesia hieman tasokkaammissakin pätkissä.
