Ihmiskunta on asuttanut tämän planeetan kaikki mantereet (paitsi yhtä) ja sen tapahduttua alkaa joku miettiä mitä reittiä niihin kaukaisiin saaristoihin on kuljettu. Thor Heyerdahl (Pål Sverre Hagen) teki havaintoja ja rakensi teorian että Polynesian asutus alkoi Etelä-Amerikan suunnasta. Radikaali idea kohtasi vastustusta (odotettavasti), mutta tieteellinen metodi vaatii kokeita ja hurjiinkin ideoihin löytyy rahoitusta. Balsapuisen lautan nimi on [I]Kon-Tiki[/I] ja Heyerdahlin itsensä lisäksi miehistö koostuu kuudesta hullunrohkeasta skandinaavista. Matkaan kuuluu bioluminenssia, ylälahko Selachimorphan edustajia, ankaria säitä ja aikaa. Hyvin paljon ajasta kuluu ihan vaan odottamiseen ja saapuminenkin on vähemmän elegantti, mutta Heyerdahlin teoria osoittautuu validiksi. Aikaa kului 101 päivää ja kilometrejä kertyi mittariin melkein 7000. Liv (Agnes Kittelsen) oli kotona odottamassa ukon kotiinpaluuta.
Joachim Rønning ohjastelee elämäkerrallisen matkaelokuvan modernista tutkimusmatkasta jonka määränpää oli tiedossa, matka-aika osattiin arvioida ja perilläkin käyttäydyttiin siivosti. Sellaisen matkan tarkoitus on matka itsessään ja sellainen matka kuvataan rauhallisesti, draamaa liioittelematta ja sen toteuttaneiden persoonien ei tarvitse olla karismajärkäleitä tai hupaisan eksentrisiä persoonia. He ovat pelkkiä asiantuntijoita jotka eivät ole suolalla parkittuja merikarhuja. Seikkailuelokuvaksi se on rauhallinen, realistinen ja hienovarainen. Tyylivalinnat eivät kaikkia miellytä, mutta rauhallinen rytmi sopii mainioksi välipalaksi ja luonnollisesti erinomaisen hyvin menneen matkan hankaluuksia on lisättävä draaman lisäämiseksi.
Pål Sverre Hagen on Thor Heyerdahl jonka tieteelliset saavutukset eivät ehkä ole maailman suurimpia, mutta hänellä on tahdonvoimaa toteuttaa hullunrohkea matka ja auktoriteettia pitää miehistönsä kasassa. Agnes Kittelsen on sitkas vaimo joka osaa tukea ukkonsa reissuja, mutta jossain vaiheessa raja tulee vastaan ja se tuli matkan jälkeen. Muut roolit ovat partanaamaisia skandinaaveja joiden viikinkiperinne tulee risuparroista ilmi.
Rauhallinen ja kaunis matkaelokuva on upeimmillaan suorastaan myyttinen kuvaus ihmisen mitättömyydestä valtameren voimaan verrattuna ja heikoimmillaan pelkkää junnausta lautalla jonka matkustajat mupelsivat haikarkotteen hyvällä ruokahalulla naamaan ja joiden papukaija puree antennin poikki.
