Jokainen tietää kuka Robin Hood oli. Hän oli Nottinghamin sheriffiä suuresti kiusaava lainsuojaton joka 1100-luvun loppupuolella aiheutti hänelle harmaita hiuksia ja oli kansan suosiossa. Hänen lisäkseen joukkiossa oli muita lainsuojattomia, kuten jättimäinen Pikku-John ja jokseenkin heikkomielinen Much Myllärinpoika.
Loxleyn Robin (Michael Praed) auttaa salametsästykseen syyllistynyttä adoptioveljeään, Muchia (Peter Llewelyn Williams) tämän jäädessä kiinni ja molemmat joutuvat ankaran oikeuden eteen. Vankeudessa he tutustuvat kyyniseen Will Scarlettiin (Ray Winstone) ja onnistuvat pakenemaan. Paon aikana Robin kohtaa kauniin Lady Marion of Leafordin ja tämä auttaa Robinia joka huomaa molemminpuolisen avuntarpeen. Nottinghamin kiukkuista sheriffiä (Nicholas Grace) ja tämän yrmeää ja koomisen epäpätevää apuria Guy of Gisburnea (Robert Addie) tilanne ei miellytä. Asiaa mutkistaa hyytävä paholaisenpalvoja paroni De Belleme (Anthony Valentine) joka tarvitsee Lady Marionia omiin mystisiin tarkoituksiinsa. Paroni lähettää kolossimaisen kätyrinsä Pikku-Johnin (Clive Mantle) Robin perään, mutta Robin osoittautuu taidokkaammaksi ja murtaa paronin taian. Robin kokee näyn, missä pakanajumaluus Herne Metsästäjä (John Abineri) valitsee hänet suureen tehtävään, omaksi pojakseen. Lainsuojattomat osallistuvat kisaan missä palkintona on voimakas Hernelle omistettu talismani jonka paroni myös haluaa omiin tarkoituksiinsa. Kaksintaistelu paronin kätyrin, saraseeni Nasirin (Mark Ryan) ja naamioituneen Robinin välillä päättyy näyttävään jousisuoritukseen mihin ei pysty kukaan muu kuin Hernen poika. Sekasorron ja kaaoksen jäljillä Robin pelastaa Marionin hyytävän paronin vallasta ja hänen mukaansa lähtee sheriffin henkilökuntaan kuuluva Munkki Tuck (Phil Rose). Viimeisenä ja täysin uutena henkilönä myyttiin liittyy juurikin paronin vallasta vapautunut saraseeni Nasir ja iloisten veikkojen joukkio on muodostunut ja heitä johtaa huppupäinen mies, Robin.
HTV-yhtiön tuottama Robin of Sherwood yhdistää vanhan myyttisen henkilön tiukkaan realismiin, pakanamytologiaan ja kuorruttaa paketin erinomaisella näyttelijätyöllä. Michael Praed Robinina ei ole mikään aristokraatti tai ylimys, vaan puhtaasti rahvaan riveistä pakeneva nuorukainen, joka vain sattuu joutumaan lain väärälle puolelle ja myös saamaan yliluonnollisen suojelijan, joka ei kylläkään suojaa häntä lähellekään yhtä hyvin kuin pitkäjousen nuoli ja Sherwoodin tiheä maasto. Judi Trott Lady Marionina ei ole mikään avuton ja aivoton kaunistus vaan vahva ja itsepäinen nainen joka on oppinut näkemään maailman raadollisuuden ja on lainsuojattomien joukossa yhtä suuressa asemassa kuin kaikki muutkin joukkion jäsenet ja osaa samat taidot kuin muutkin. Nicholas Gracen raivopäinen, skeptinen ja tilanteesta poikkeuksetta ärtynyt, mutta tarkkaavainen ja tehokas suoritus sheriffinä kuvaa henkilön tiukan realistisena ja opportunistisena juonittelijana joka arvostaa itsenäisyyttään suuresti. Guy of Gisburne on hänen kova ja armoton ja koomisesti epäpätevä kovanaama jonka roolissa Robert Addie osoittaa taitojaan. Vastenmielinen öykkäri on silti ajoittain jopa sympaattinen hahmo jonka mutkattomuus on hänen luonteensa pahin heikkous ja myös vahvuus. Ray Winstonen esittämä Will Scarlett on vihainen, katkera ja tietyssä mielessä kaikista ilkein Robinin miehistä, mutta hänen huonoille piirteilleen on selitys joka on täysin uskottava. Kokonaisuutena on pakko sanoa että jokainen suoritus on virheetön ja Richard Carpenterin kirjoitustyö ei myöskään kärsi. Sarja etenee suunnilleen kronologisessa järjestyksessä ja väliin mahtuu myös jakso jonka suurin voittaja on itse sheriffi ellei mehiläisenpistoja laske mukaan Robinin jäädessä häviäjän asemaan. Viimeisessä jaksossa vilahtava kuningas Rikhard Leijonamieli (John Rhys-Davies) vaikuttaa aluksi sympaattiselta hänen armahtaessa Robinin tämän rikoksista, mutta poliittisen juonittelun ja kuninkaan ilmiselvä piittaamattomuus kansasta jonka etua Robin itse ajaa Robinin takaisin lainsuojattoman asemaan ja Hernen pojaksi.
Robin of Sherwood on realistinen ja värittänyt Robin Hoodin legendaa saraseenilla, mikä istuu tarinaan kuin nuoli haarniskoidun kätyrin rintakehään. Realistinen ote kerrontaan luo tyylikkään ja kauniin kertomuksen kansansankarista jonka kyvyn jousen kanssa ylitti vain hänen epäitsekäs omistautumisensa kansan asialle.
