Kun kyse on William Shakespearen teoksista niitä on sovitettu, siiretty ja parodioitu pitkään. Roman Polanski tarttui ‘Macbethiin’ ja siirsi teoksen sellaisenaan valkokankaalle. Eli ankean keskiaikaisissa miljöissä alkaa juonittelu, murhaaminen ja petos ja runollinen silokieli hallitsee dialogia.
Macbeth (Jon Finch) soos kohoaa kuninkaaksi tylysti murhaamalla kuningas Duncanin (Nicholas Selby). Kolmen noidan (Maisie MacFarquhar, Elsie Taylor, Noelle Rimmington) ennusteet pitävät siis paikkansa ja Macbethin juonitteluapuna on Lady Macbeth (Francesca Annis) ja veriviholliseksi muodostuu Macduff (Terence Bayler), sillä murhaamalla ei hankita ystäviä.
Koska juoni on sellaisenaan tuttu jokaiselle joka vähänkin Shakespearea tuntee ei se pääse yllättämään sovituksissa. Polanski siis vetää alkuteoksen synkeyden, väkivaltaisuuden ja tylyyden maksimiin. Kylmä usva peittää ankeaa ylämaan maisemaa, kylmä teräs kiiltää himmeästi ja verta ei myöskään ujostella valuttaa. Vähä toiminta mikä mukaan on laitettu yhtä raakaa ja veristä, sillä Macbeth ei antaudu edes naisesta syntymättömän edessä ja hänen tappajansa (Michael Balfour, Andrew McCulloch) ovat raakaotteisia rumiluksia. Valitettavasti Polanski on ottanut mukaan myös alkutekstin siloiteltua ajatusvirtaa, mikä on paha riitasointu muuten tummille, voimakkaille kohtauksille.
Polanskin realistinen ote näkyy näyttelijävalinnoissa. Jon Finch nimiroolissa ei ole mikään vanha partanaama, vaan nuori ja elinvoimainen taistelija. Selvä esimerkki oman aikansa nopeasta, verisestä rytmistä ja hän on myös häikäilemätön ja brutaali. Suurien roistojen tavoin hänen alhaiset piirteensä tunkevat esille kunnes jäljellä on pelkkä ympäristöään tyrannisoiva pelätti joka ei leiki roomalaista narria syöksymällä miekkaansa, vaan laittaa sen oikeaan käyttöön. Macbeth on pelätti jonka ajankohtaan sopimaton levyhaarniska on erittäin tehokas tehtävässään. Francesca Annis tämän aran oloisena vaimona on kuitenkin yhtä ovela ja häikäilemätön kuin miehensä ja muodostaa vankan tuen kokonaisuudelle.
Muut näyttelijät jäävät väistämättä ohuempien hahmojensa uhriksi, mutta Terence Bayler Macduffin roolissa tuo hyvin esille musertavaa murhetta ja myös hurjaa vimmaa.
Polanskin sovitus on realistinen ja verinen, mutta muutamat rypyt kerronnassa ja ajoittain suorastaan laverteleva käsikirjoitus heikentää tarinan tehoa. Pienellä tiivistyksellä ja hiomisella olisi kyseessä mestariteos.
