Frankenström on amatööriporukalla kasattu suomalainen toimintakomedia. Ensi-iltansa se sai jossain ravintolassa Vaasassa ja keräsi silloin ihan kiitettävästi porukkaa. Nyt Futurefilm on julkaissut Frankenströmin DVD:nä koko Suomen kansan ihmeteltäväksi. Juoni on koottu lähinnä plagioimalla tunnetuimpia mainstream-elokuvia, ja pikkuaukot on paikattu yleisellä sekoilulla. Pakettiin sullotaan kirosanoja, ammuskelua, huumoria, paljasta pintaa, verta, huulenheittoja, seksiä ja koheltamista ilman tarkoitusta, niin se on valmis myytäväksi. Amatöörikastilla on vaikea saada aikaan vakavasti otettavaa täysimittaista elokuvaa, niin on sama pistää överiksi ihan kunnolla. Tässä elokuvassa sitä nimittäin piisaa mennen tullen ja palatessa.
Teemu (Hahto) ja Aleksi (Uusimaa) tulevat viettämään Vihtori Frankenströmin (Österholm) synttärijuhlia pieni lahja takataskussa, parin kilon kokaiinipussi. Juhlat loppuvat lyhyeen kun Vihtori imaisee epähuomiossa yliannostuksen ja kupsahtaa siihen paikkaan. Pojat vievät Vihtorin ammattilaisen operoitavaksi Aapo Lovecraftin (Perälä) luokse paikkaan, jossa Vihtori herätettäisiin henkiin. Jostain kumman syystä Lovecraft sahaa potilaansa pään halki, kuopii aivot pöydälle, ja jälleen kerran epähuomiossa pistää niistä pikkupalan poskeensa. Frankenström herää henkiin mielipuolena (paremminkin aivopuolena) ja karkaa kaupunkiin lahtaamaan porukkaa. Teemu ja Aleksi lähtevät etsimään karannutta kaveriaan ja siinä samassa saavat poliisien erikoisjoukot niskoillensa.
Takakannessa genren sanotaan olevan kauhu. Totuus on kuitenkin se, että tässä elokuvassa ei ole mitään kauhun aineksia. Pelkkää päätä ja häntää vailla olevaa kieliposkella -toimintaa, johon on sekoitettu vähän huumoria. Jonkin sortin parodian tynkää yritetään vääntää, mutta se ei oikein näytä luonnistuvan. Kyllä tämä parissa kohtaa naurattaa, mutta loppujen lopuksi se jää harmittavan vähäiseksi ja naurut jää nauramatta. Mehupilli budjetilla tehdyt efektit saavat silti pienen virneen naamalle. Kirosanojakin viljellään tiuhaan tahtiin ja välillä turhankin teennäisesti. Näyttelijät ovat juuri sitä mitä saattaa odottaakin, kysehän ei ole siis mistään ammattilaisista. Kuvaus ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta pääosin se on toimivaa. Näppäriä kamera-ajoja ja ajoittain hienoja kuvakulmia; tämä osuus on hoidettu hyvin. Musiikkiraidalla kuullaan vähän kaiken sorttista, mutta Straussin Also Sprach Zarathustra jää parhaiten mieleen Omen -elokuvista napattujen sykähdyttävien vingutuksien ohella.
Mikään ei silti pelasta sitä tosiasiaa, että juoni kompastelee pahemman kerran. Aukkoja ja epäloogisuuksia löytyy vaikka millä mitalla. Dialogi on myös aika puisevaa, koska sitä ei kirjoitettu etukäteen, vaan näyttelijät keksivät vuorosanat suurin piirtein omasta päästä. Roolihahmotkaan eivät ole mitenkään realistisia, vaan pikemminkin stereotyyppisiä. Frankenström tarkoittaa reilun tunnin verran hömppäviihdettä, joka ei anna sijaa aivojen käytölle. Mitään säälipisteitä en lähde antamaan, vaikka kyseessä onkin amatöörielokuva. Laitetaan kaikki samalle lähtöviivalle ja arvostellaan elokuvat elokuvina.
DVD sisältää ison määrän ekstramateriaalia: kolme dokumenttia, neljä traileria, kaksi kommenttiraitaa, kaksi musiikkivideota, pilalle menneitä otoksia, valokuvagalleria ja lyhytelokuvan: “El’ Pok Erimas Sacre”. Iso määrä ekstramateriaalia, joista Frankenströmin fanit saavat varmasti paljon irti. Mukana tuleva lyhytelokuva oli hulluudessaan varsin hauska. Itse elokuvaan saa englanninkieliset tekstitykset, mikä on positiivinen lisä, sillä puheesta ei aina tahdo saada selvää. Elokuvasta ja DVD:n ekstroista päätellen huomaa, että tekijöillä on ollut hauskaa. Samaa ei voi kyllä sanoa katsojasta, mutta mieltymyksensä kullakin. Itseäni tämä ei viihdyttänyt.
nimimerkki: Low Rider
