Paul Newman -leffa Takaa-ajettuna eli alkuperäisnimeltään The Prize olisi sopinut julkaistavaksi viime vuoden Nobel-juhlien aikaan tai jo aiemmin, kun Newman kuoli. Vaan sielläpä raina edelleen lepää, jossakin oikeuksiensa omistajan varastossa. Mistä syystä huumoripitoista ja 1960-luvun mittapuulla vauhdikasta loikkaustrilleriä jemmataan varastossa kuin kultajyvää, on vaikea käsittää. Jännityselokuvaksi se ei ole turkasen tökerö, mutta ei mikään elokuvataiteen huippukaan. Sisällöllisesti Takaa-ajettuna ei myöskään tarjoa mitään sellaista, jota nykykatsojan ei jostain syystä sopisi nähdä.
Vanha sinisilmä, Newmanin Paul, esittää elokuvassa amerikkalaista kirjailija Andrew Craigia, joka matkaa Ruotsiin vastaanottamaan Nobeliaan. Kännäävä ja hameväkeä jahtaava kirjailija aiheuttaa pahennusta jo heti vierailunsa alussa. Craigin luotettavuus tippuu pakkasrajan alle, kun hän alkaa väittää saaneensa vainun toisen nobelistin identiteettivarkaudesta ja plumpsahtaa puolihutikassa jorpakkoon – sanojensa mukaan jonkun vihulaisen tönäisemänä. Kunnon antisankarina Craig ei kuitenkaan anna periksi, vaan syöksyy tutkimaan rikosvyyhtiä omin päin.
Takaa-ajettuna on leffa, jota on verrattu toisinaan Hitchcock-jännäreihin Vaarallinen romanssi ja Revitty esirippu. Myös jälkimmäisen miespääosaa vie Paul Newman. Salskea ja komiikantajuinen Newman sopii toimintapitoiseen rooliin. Ryyppyputkessa uivaksi kirjailijaksi hyväkuntoista näyttelijää on kuitenkin hankalampi mieltää. Ilman Newmanin valovoimaisuutta moinen virhe tökkisi silmään taukoamatta. Nyt tähden hohde sokaisee häiriötekijältä ainakin osan aikaa.
Hitchcockin leffoja rempseämpiluontoinen Takaa-ajettuna luottaa huumoriin ja vauhtiin. Mutta tämä aiheuttaa sen, että idän ja lännen välejä kaihertava loikkausskandaali ei leffassa nouse sellaiselle tasolle, joka tekisi siitä muutakin kuin pikaruokaviihdettä. Toisaalta mikäpä siinä, kun suvantokohtia ei matkalla ole ja tähdet ovat kirkkaita kuin vodkapaukut. Esimerkiksi Edward G. Robinson on mies, jota ilman koko loikkausdraama jäisi kovin tyhjänpäiväiseksi häsläilyksi Andrew Craigin naisjuttujen välillä. Elokuvan naiset, tumma ja vaalea, ovat alkuun vain nättiä ja empaattista massaa, joita ei hiusvärin lisäksi toisistaan oikeastaan erota. Heidän välilleen yritetään tarinassa kehitellä hassua kissatappelua, mutta hahmojen tasaväkisyys ja yksiulotteisuus lässähdyttää yrityksen kuin korean kohokkaan.
Veteraaninäyttelijä Robinsonin tehtävä on eläytyä vaaraan joutuvaksi tiedemieheksi, joka arvostaa rauhaa ja vapautta. Hahmon aatteet ja hänen historiansa tekevät hänestä mielenkiintoisen, mutta ilman Robinsonia koko heppu jäisi nykyistä näkymättömämmäksi. Tässä onkin koko leffan heikoin kohta – yhtä sen tärkeimmistä hahmoista pidetään piilossa aivan liian pitkään monenlaisen rilluttelun ja amatöörietsiväsukkuloinnin aikana.
Ruotsalaisista Nobel-juhlallisuuksista mukavaa pohjoismaista väriä saava Takaa-ajettuna on hilpeä jännityselokuva. Paul Newmanin uran varrelta se edustaa parempaa keskitasoa. Vaikka elokuvan käsikirjoitus jättää toivomisen varaa, rentoa vanhanajan jännäriä etsivät löytänevät tästä tapauksesta kaipaamansa kaltaisen viihdykkeen. Tätä kirjoittaessa Takaa-ajettuna on markkinoilla ikävä kyllä vain vanhana VHS-versiona.
