Jake Hopper (Steven Seagal) on entinen CIA-jehu joka lopetti homman paukuttua silmille. Joka tapauksessa ukon tytär Jessica (Sara Malakul Lane) sotketaan liemeen ja sellaisesta ukko ei pidä. Rytinää on luvassa ja hengelliseen elämään siirtynyt silloinen työkaveri Sunti (Byron Mann) hyppää remellykseen mukaan.
Juonellisesti C-Galin tähdittämä resuaminen voisi loikata pari vuosikymmentä aikaisempaan tekoaikaan ja kukaan ei huomaisi mitään, mutta se onkin genrelle tyypillistä. Entinen agentti-kovanaama menee siis sooloilemaan Kaukoitään ja Mongkol (Pongpat Wachirabunjong) on barettipäinen partanaama ja muitakin kelmejä on leffassa. Onneksi ohjaajan penkkiä lämmittävä Siu-Tung Ching ymmärtää että hidastuksilla [I]näytetään[/I] osumat ja vielä alleviivaa niitä toistoilla. Lisäksi ‘realismi’ lempataan mäkeen ja meininki alkaa välittömästi. Käsikirjoitus on James Townsendin kyhäämä kliseemyrsky, mutta se antaakin tekosyyn resuamiselle Thaimaassa.
Vaikka C-Galin eli Take Shigemichin elokuvauran alkua voi pitää hupaisana legendana niin kun kyse on äxönin toimittamisesta ja pahiksille wittuilusta niin ukko ansaitsee liksansa ja tässä leffassa on juuri sitä. Ruamaan ei C-Galin pilkallinen virne kelpaa, mutta tässä se toimii. On siinä muitakin rooleja jotka ovat yhtä 20:n vuoden takaisia reliikkejä.
Juonellisesti leffa on silkkaa sekametelisoppaa ja henkilöhahmot ovat pahviukkoja, mutta meininki on kiitettävän räväkän aivotonta ja takkuamatonta. Tällainen leffa syntyy kun toimintaleffa tehdään toiminnan ehdoilla ja se on aina kivaa se.
