Harry Caul (Gene Hackman) on salakuuntelun asiantuntija. Työhöön liittyvällä nauhalla hän kuulee keskustelun, joka viittaa siihen että keskusteleva pari aiotaan murhata. Harryn historiassa on ollut traumatisoiva tapahtuma, joten erakkomainen Harry alkaa tutkia asiaa.
Francis Ford Coppolan megaliitti-Kummisetä-saagan ensimmäisien osien välissä hiippaili ulos tämä pieni, melankolinen tarkkailujännäri. Kuvaus on minimalistista, henkilöhahmot sivuseikkoja, sillä Coppola syöksyy suoraan päähenkilöönsä. Kyseessä ei ole niinkään tarkkailujännäri, vaan vieraantuneisuuden ja yksinäisyyden kuvaus.
Gene Hackman on suvereenissa pääroolissa, sillä koko elokuva perustuu Harry Caulin nuhjuiseen, ammattimaiseen ja murheelliseen hahmoon. Tämä yksinäinen, kiivastuva ja yksityisyyttään vimmaisesti varjeleva mies työkseen tunkeutuu muiden yksityiselämään, mille hän ei tietenkään anna arvoa ollen pelkkä välittäjä. Ironia tässä osuudessa on vain se, että Harrylla itsellään ei ole mainittavaa yksityiselämää. Hän on nimetön silmälaseja käyttävä kaljupää suuressa kaupungissa. Riehakkaiden roistoroolien Hackman tulkitsee Caulia loistavalla tavalla tuoden esille pelkoa, epäillystä ja vieraantuneisuutta.
Vaikka lähtökohta on kiinnostava, on pahana heikkoutena raskaus. Coppola kuvaa jokaisen yksityiskohdan päähenkilönsä kaltaisella pikkutarkalla anonymiteetillä, mikä hankaloittaa tarinaan pääsyä pahasti. Varsinainen juoni tuntuu ilmaantuvan esiin vasta tarinan puolivälissä, mikä ei ole kovinkaan hyvin rytmitetty ja lisäksi elokuva loppuu juuri kun juoni pääsi todelliseen vauhtiin.
Mukana on erinomainen näyttelijäsuoritus Hackmanilta, taidokasta kuvausta ja myös hienoinen annos teknistä kikkailua mikrofoneilla ja nauhureilla. Tässä muodossa Keskustelu hiipii hitaasti paranoiajännärin ja hahmotutkielman välissä eikä oikein kummastakaan osapuolesta saa irti kaikkea mahdollista, mikä on sääli, sillä juonen lähtökohdassa on potkua huomattavasti vahvempaan tarinaan.
