Ruotsista on ponnahtanut aika paljon kansainvälistä menestystä taiteiden alalta. Jopa riippumattoman elokuva saralla niin on tapahtunut, sillä nyt käsittelyssä oleva elokuva on ilmiselvää yuropissa tehtyä riippumatonta äxöniä. Juuri sitä samaa hupimeininkiä mitä israelilaiset Globusin serkukset tuottivat. Kuuloaan ja hengityskykyään Filmian alttarille uhrannut Mats Helge ohjastelee leffaa joka kannen perusteella sisältää hevosannoksen 80-luvun äxön-siipikarjaa.
Jo alkutekstien aikana alkaa laadun puutetta mittaavan laitteen viisari vapista ja hyvin nopeasti. Vielä nopeammin ilmenee että hyvin ruotsalaisessa miljöössä lymyilee naamioituja kommandoja ja luvassa on rytinää. Uransa päättänyt Eddie Foster (Tom O’Rourke) ja tämän kaveri Simon (Timothy Earle)ja pari luvatta alueella kulkenutta lintukuvaajaa Anna (Summer Thomas) ja Helen (Lisa Robinson) joutuvat rähinän keskelle. Luvassa on siis kierouksia, Dag Ungenge tekee ajankohtaan ja genreen täydellisesti istuvan musiikin ja eversti Crayton (Terry D. Seago) kieroilee. Lisäksi huomattavan voimakkaat ruotsalaisaksentit pistävät korvaan.
Koska leffan käsikirjoitus on pelkkää klisettä ja toteutuskaan ei hivele genren suurimpia saavutuksia on suuri kiusaus niputtaa [I]Kotkasaari[/I] mitättömien BC-äxönien klubiin, mutta se ei ole oikein se. Elokuvan riemastuttavasti hölmön ryppyotsainen meininki ja BC-sarjan toteutus pistävät kovaa kontrastia ja lisäksi Mats Helge ei ole täydellisen törppö ohjaamisen suhteen, joten leffa ei voi hävetä surkeuttaan. Silti luvassa on jankkausta, epämääräinen juoni, hömelöä dialogia ja erinomaisen alleviivaava musiikki. Lyhyesti sanoen tahaton hupiarvo on aika korkealla ja se on hyvä juttu se.
Pahasti kyllästyttävä “dramaattisissa” hetkissä, mutta nautittavan hoopo esimerkki toimintaelokuvaan sijoittuvan siipikarjan kulta-ajalta ja sellainen maistuu aina.
