Heikki Turusen romaaniin perustuva, 1970-luvulle sijoittuva Kivenpyörittäjän kylä on hyvin surumielinen tarina pikkukylän, Jerusalemin, asukkaista, jotka kokoontuvat viettämään kylän viimeisiä häitä. Pian kylä joutuu rakennemuutoksen jalkoihin, mutta sitä ennen voidaan yhdet häät läpi juhlia. Pekka (Suosalo) palaa kotikulmilleen äitinsä, tyttärensä ja vaimonsa Meerin (Andersson) kanssa. Siellä hän tapaa vanhat tutut, jotka valmistuvat suureen juhlaan, mutta hyvin surumielisissä merkeissä. Juhlissa sitten riidellään, puidaan menneitä läpi ja tietysti nautitaan alkoholipitoisia juomia, onhan elokuva suomalainen.
Elokuvan hahmogalleria on värikäs ja leffaan on ujutettu monta eri tarinaa, minkä takia ensimmäisellä kerralla leffa ei kaikkiin uppoa ihan täysillä. Kannattaa katsoa toisenkin kerran, että voi syventyä elokuvan ihmiskohtaloihin. Elokuvan useista hahmoista mainittakoon kylän juopot (Pertti Koivula ja Pekka Huotari), kylän satusetä Eljas (Varjo), vaimonsa kanssa tulehtuneet välit omistava Jalmari (Nikkari), äskeisen kaveri Ierikka (Esko Hukkanen), Pekan entinen heila Jaana (Tanja Kortelainen) ja tietysti kylän kivenpyörittäjä Tuomo (Mäkinen). Jokaisella näillä on omat salaisuutensa ja menneisyytensä, jotka ohjaaja Markku Pölönen kertoo katsojalleen varsin omaperäisellä tyylillään.
Kivenpyörittäjän kylä on elokuvallisesti ehkäpä Pölösen paras elokuva. Se sisältää suuria tunteita ja vahvaa surumielistä tunnelmaa. Kerronta oikein vangitsee katsojansa mukaan retkelle pienen kylän viimeisten hetkien äärelle. Ensimmäisellä katsomiskierroksella leffa voi tuntua hyvinkin oudolta ja sekavalta, siispä kannattaa antaa elokuvalle uusi mahdollisuus, että voi syventyä paremmin kylän meininkiin.
Näyttelijät kuuluvat Suomen parhaimmistoon ja ovat myös yksi syy katsoa elokuva. Martti Suosalo on taas hyvä ja hänen vaimoaan esittävä Henrika Andersson on myös ihan hyvä. Kiehtovia tarinoita kertova Matti Varjo on loistava, Pertti Koivula on tapansa mukaan mainio ja Pekka Huotari saa aikaan myös laadukasta jälkeä. Vähäpuheinen Jarmo Mäkinen tekee ehdottomasti yhden uransa parhaista roolisuorituksista. Show’n kuitenkin täydellisesti varastaa Esko Nikkari, joka myös esiintyy elokuvan hienoimmassa kohtauksessa. Myös hänen kaveriaan näyttelevä toinen Esko, eli Esko Hukkanen, tekee hienoa työtä kameran edessä.
Kivenpyörittäjän kylä voi joidenkin mielestä olla sekava, mutta minusta tämä on suomalaisen elokuvan parhaimmistoa ja Kuningasjätkän ohella Pölösen paras ohjaus. Ihmiskohtalot ovat hyvin sidottu toisiinsa ja Pölönen on saanut kokoon kiehtovan kokonaisuuden. Kestää hienon tarinankuljetuksen ansiosta monet katselukerrat, jokaisella kerralla löytyy jotain uutta ja katsoja saa ajatella hieman omilla aivoillaan, kun kaikkea Pölönen ei ole päättänyt tuoda elokuvansa henkilöistä ilmi, vaan antaa luvan katsojalle päätellä henkilöidensä menneisyyttä.
