Kun Charlie Chaplin, varmasti kaikkien aikojen tunnetuin koomikko tekikin vakavilla aiheilla leikittelevän mustan komedian, ei aikalaisyleisö lämmennyt sille kovinkaan helposti. Myöhemmin Ritari Sinipartaa pidetään oikeutetusti hänen yhtenä päätyönään, jonka ainutlaatuisuus hakee vertaistaan.
Lukuisilla valenimillä esiintyvä Henri Verdoux (Charlie Chaplin) ryöstää rahaa rikkailta naisilta ja surmaa nämä sitten saman tien. Syynä tähän on potkut, jotka Verdoux sai oltuaan yli 30 vuotta rehellinen mallikansalainen. Kaiken kukkuraksi pitäisi perhettäkin hoitaa.
Ritari Siniparran idea on ostettu eräältä amerikkalaisen elokuvan huippunimeltä, Orson Wellesiltä. Muu sisältö (esimerkiksi musiikki ja huumori) on kuitenkin täyttä Chaplinia, vaikka onkin eräänlainen poikkeama mestarin ohjaajanuralla. Chaplin on ennenkin käyttänyt komedioittensa taustalla vakavia aiheita, kuten köyhyyttä Kultakuumeessa tai sotaa Diktaattorissa, mutta nyt vakavuusaste on ensimmäistä kertaa näin painokkaasti esillä. Ideassa ei siis ole mitään sen vakavampaa kuin edellä mainituissa elokuvissakaan. Kuolema on nyt vain yhä enemmän läsnä kun näemme itse Chaplinin esittämässä rouvien murhaajaa eikä ole tuttua kulkuria tai hullunkurisia “sketsejä” tunnelmaa keventämässä. Tunnelma on paikon hyvin synkkää, mutta kohelluksen korvaa tällä kertaa musta huumori. Chaplinille tällainen siirros on toki rohkea veto, tosin erittäin toimiva. Musta huumorin kautta jopa kuolemasta ja kaikista maailman ongelmista aina sodasta työttömyyteen tehdään silkkaa narriteatteria.Tällaisen yhteiskuntakritiikin saattoi kuka tahansa ymmärtää Nykyajan tehdaskohtauksista, mutta Ritari Siniparta tuottaa useimmille kaiketi enemmän hankaluuksia vakavuutensa vuoksi. Tuntuu kuin emme haluaisikaan enää ymmärtää Chaplinin luomaa satiiria kun emme näe kulkuria syömässä kenkää, vaan hienostuneen herrasmiehen tekemässä kyseenalaista murhabisnestä, jollaista erinäiset tahot ovat tuottaneet jo vuosikymmeniä. Samaan aikaan kun Verdoux aiotaan pidättää, marssivat Hitlerin joukot Euroopassa aivan “vapaasti”.
Verdouxia pidetään pahana, mutta todellisuudessa hän on vain yksilö, jonka työttömyys ja epätoivo ovat ajaneet tähän tilanteeseen. Tässäkin on nähtävissä hyvin paljon filosofisia mietteitä, joista kenties näkyvimpänä lopun upea keskustelu vankilassa. Parrasvalot on Chaplinin mestarillista filosofiadraamaa, mutta Ritari Siniparta edustaa pikemminkin filosofialla ja satiirilla täytettyä komediaa. Hauskuus syntyy toivottomuuksiin saakka etenevistä monimuotoisista yrityksistä tapattaa naisia ja viedä heidän rahansa. Kun alkaa ammentaa tällaisesta asiasta vitsiä, on oltava huolellinen ja osattava säilyttää tasapaino komiikan ja draaman välillä, jotta elokuvasta ei tule draaman osalta liian itsetietoinen satiiri tai toisaalta mikään Spede show. Chaplin onnistuu tässä mainiosti läpi elokuvan. Verdouxin hahmosta voimme nähdä tämän: jatkuvasti kuljetaan vakavalla naamalla ja takana on vakava ajatus, mutta koko ajan yllä leijuu hilpeyttä ja tietomme siitä, että tuo mies on se sama Charlie Chaplin, joka aikoinaan hauskuutti kulkurina.
Ritari Siniparta on Chaplinin eräs ehdottomia päätöitä jo yhteiskuntasatiirin mestarillisen luonnehdinnan takia. Kun Verdoux matkustaa elokuvassa junalla paikasta toiseen, näytetään katsojille vain junan pyöriä. Itse ajattelin niiden kuvastavan yhteiskunnan rattaita, jotka pyörivät juuri sellaisella likaisella murhatyöllä, jota Verodux itsekin tuottaa. Sellaista raakaa peliä koko maailman meno on eikä se peli ole koskaan puhdasta. Murhia tehdään, mutta kun sen tekee tavallinen ihminen, niin linnareissu koittaa, toisin kuten joillekin vaikutusvaltaisille massamurhaajille. Tätä kuvastaa esimerkiksi natsien marssi.
Yhteiskunta on siis ajanut Verdouxin siihen asemaan, jossa hän on menettänyt näennäisesti “kaiken” ja jäljelle on jäänyt vain ylpeys omasta itsestään ja omista kyvyistään. Tuo ylpeys on ainoa este, joka estää häntä kohtaamasta omat heikkoutensa. Sen turvin hän ajattelee, että jos ketään ei kiinnosta hänen ihmisarvonsa, niin miksi hänen pitäisi välittää muista. Näin koko moniulotteinen juonikuvio saa alkunsa laajeten jo valmiiksi suhteellisen suurista lähtökohdistaan vielä suuremmaksi teokseksi. Ritari Siniparta on parhaimpia mustia komedioita, joita on koskaan tehty. Eräs syy tähän lienee se, miten äärimmilleen se vie vakavan aiheensa, mutta toisaalta myös sen vastakohtaisuutensa eli komedian. Näin voidaan sanoa, että Ritari Siniparta on Chaplinia äärimmillään. Tällainen teos jätti itseeni jälleen omanlaisensa vahvan leiman ja tulee Chaplinin muiden mestariteosten rinnalla aina muistuttamaan siitä, millainen (elokuvahistoriallinen) nero hän oli ja tulee aina olemaan. Hänen teoksensa tulevat vaikuttamaan yhä vuosikymmenten takaa. Juuri tällainen mestariteos on esimerkiksi Ritari Siniparta, jonka lopetus on koomikon parhaimpia. Elokuva on myös kärjistetty tutkielma kaikesta siitä, mihin yhteiskunta voi meidät ajaa.
