Leffa jossa kaikki elementit loistavaan pläjäykseen. Musiikkia (hyvää sellaista), nuoria, viinaa jne. Suomileffan paluuvuoden 1999 satoa oleva Pitkä kuuma kesä lataa odotuksia. Mutta EI. Ajoittain toki saadaan aikaan hyviäkin hetkiä ja sohvaperunan suu vääntyy virneeseen. Mutta kokonaisuus tökkii kuitenkin. Joku näissä suomileffoissa mättää välillä tosi pahasti. Fiiliksiin ei todellakaan meinata päästä ei sitten millään. Tyylissä löytyy ja aikakauden merkit vilahtelee (1980) ja siinä onkin onnistuttu ihan oukei. Silti kokonaisuutena leffan läpi paistaa muovinen uusnostalgia.
Nuorten näyttelyinto loistaa, mutta osittain sekin saadaan pilattua. Mikko Hakola vetaa hyvän roolin maalaispoikarokkarina ja pelastaa leffaa minkä ehtii. Muilla onkin sitten pallo välillä enemmän ja vähemmän hukassa. Rokkihommissa on aina sen verran ironiaa, että jos siitä ei saa lohkaistua tämän mehukkaampaa juttua niin on kumma. Inhottaa kun tuntuu ettei suomi pääse irti tällaisesta kaavamaisesta ajattelutavasta tehdä elokuvia.
Väkisin vertailun vuoksi mieleen palaa menneiltä vuosilta leffat Sairaan kaunis maailma, Täältä tullaan elämä (aikakautensa elokuva samalta ajalta, huomattavasti onnistuneempi) ja swedupetterien Fucking Åmål (ruotsipoika osaa, kateeksi käy edelleen). Pitkä kuuma kesä jää valitettavasti kaikkien jalkoihin.
Pisteitä kuitenkin aiheelle, Hakolalle ja Lasse Viren -juoksuvinyylille.
