Kyllähän se näin RÖLLIN seurassa kasvaneena ottaa SYDÄMESTÄ katsella tämmöistä kiiltokuvahuttua, jota jollekin hahmottomalle ulkomaiselle yleisölle, kenties liian jotakin jokaiselle -periaatteella, on epätoivoisesti väännetty.
Juonentynkää: Rölli ystävystyy kiltin Milli menninkäisen kanssa, mikä on tietenkin kiellettyä ystävyyttä, koska Röllien tulee etiketin mukaan olla tuhmia. Kun satumetsä alkaa uhkaavasti kivettyä laikuittain, on erilaistenkin otusten kuitenkin yhdistettävä neuvokkuutensa ja lähdettävä etsimään myyttistä Ymmärryksen sydäntä, jotta maailma voidaan pelastaa.
On melko selvää että aikuisikäinen katsoja tuntee tuskaisaa yli-ikäisyyttä näin söpön piirretyn äärellä, mutta kyllähän oikeasti hyvän animaatioelokuvan tulisi tehdä muutakin kuin täsmäkosiskella aina kulloistakin kohdeyleisöä! Tällä kertaa sitä ydintä edustanevat kai jotkin My Little Pony-sarjaa keräävät pikkutytöt.
Tällaisesta paistaa läpi jonkunlainen hakoteille johdettu markkinointiajattelu. Ovat varmaan tehneet jonkun tutkimuksen jo ennen elokuvan valmistumista pari vuotta markkinoilla olleen oheiskrääsän myynnistä, ja todenneet, että nyt pitää enemmän tyttöihin vedota. Mistähän ne tytöt tykkäisivät…hmm, no vaaleanpunaisista kukista, prinsessoista ja hevosista tietenkin!
Kyllä pojat, luitte oikein. Ja silti elokuvan nimessä lukee Rölli.
Onhan käsikirjoitukseen toki aineksia otettu suoraan niin vanhoista kuin uusistakin jo aiemmin kuulluista ja nähdyistä Rölli-tarinoista, kuten sammakkoneidon pussaaminen (joka ei vielä ollut lainkaan liian imelää paatuneemmallekaan Rölli-fanille, mutta uskokaa, sitten kun ne hevoset tulee, ei jukolauta!), ja löylyn henki, mutta tämä kaikki on käytetty täysin irrallisina jaksoina tarinan viemiseksi kohti päämäärää, joka on häpeämättömän pöyristyttävää nynnyilyä! Johan oikeaa Rölliä sylettäisi moinen puolessa välissä elokuvaa viimeistään. Ja silti: Tuppurainen on mukana – Röllin ääni on oikea, vaikka kaikki muu viittaa toisaalle! Pidettyään 20 vuotta lempilapsensa kasvatuksesta tiukan huolen, hän on nyt luovuttanut sen muiden vietäväksi, ja tässä sitä nyt sitten saadaan ”nauttia”. My little Pony, what have you done?
Silti, ei tule ymmärtää väärin, eihän Allua voi moittia. Mies on eläkepäivänsä ansainnut, mutta olisihan se muulta tiimiltä ollut edes toivottavaa ettei näitä juttuja tehtäisi ihan dollarinkuvat silmissä kuitenkaan. Ja mitä sinisilmäisemmin ne vakuuttelevat, ettei ulkoelokuvallisilla seikoilla ollut vaikutusvaltaa lopputulokseen, sitä vähemmin uskon. Eikä tämä ole ainoastaan epäröllimäinen elokuva, se on myös epäkiinnostava, eikä lainkaan tarpeeksi omaperäinen, vaikka jättiläishauet ja saunomiset vähän päälle liimatusti saattavat sellaista illuusiota kehitellä. Pekka Lehtosaari on tasokas ääniraitojen kääntäjä ja Disneyn puuhamies, mutta nyt on ilmassa kyllä merkkejä vakavanlaatuisesta Disney-yliannostuksesta, tai jotain. Herranjestas.
No hyvä on, onhan Röllin sydämessä sydämellistä suvaitsevuuden sanomaa, ja oikein mukavaa kivakiva-tunnelmaa koko perheen…tytöille, ja… siinäpä se oikeastaan. Olen vakuuttunut siitä että pojat eivät tykkää. Minnes sitten suklaamunat ja mehujäät pannaan, Lehtosaari?
