Eliza Esposito on mykkä, kilttiä kirjastotätiä muistuttava naisenalku, joka työskentelee siivoojana valtion rahoittamassa salaisessa sotilaallisessa tutkimuslaitoksessa. Eletään kylmän sodan aikaa. Eliza rakastaa rutiineita ja järjestystä. Aamutoimenpiteet hän suorittaa munakellon avustuksella minuutin tarkkuudella unohtamatta täyttää intiimimpiä tarpeitaan kylpyammeessa myös joka aamu munakellon tarkkuudella. Samaan kellonaikaan. Lapsuudessaan vääryyttä kokenut Eliza pyrkii selviytymään parhaansa mukaan ilkeältä kuvattavassa maailmassa oman edun tavoittelevien hyypiöiden keskellä joita hän kohtaa työelämässä päivittäin. Täsmällisyydestään huolimatta Elizalla on vaikeuksia ehtiä kellokortittaa itseään töihin ajoissa. Eräänä päivänä laboratorioon tuodaan tutkimusmielessä Etelä-Amerikasta löydetty ihmismäiseltä vaikuttava kalaolento, johon Eliza rakastuu korviaan myöden ja siitäkös se soppa syntyy. Tämän pohjustuksen perusteella Elizalla pitäisi olla kaikki maailman sympatiat puolellaan ja katsojan toivoa tämän epätavallisen, kahden altavastaajan rakkaustarinan päättyvän onnellisesti.
The Shape of Water on omituinen sekoitus romantiikkaa, fantasiaa ja draamaa. Ja kun ohjaajan pallilla työskentelee laadukkaista sekä valtavirrasta poikkeavista fantasiaelokuvista tunnettu Guillermo del Toro, ei näillä aineksilla voi juurikaan metsään mennä. Eikä onneksi pahasti mennäkään. Mustan laguunin hirviön ja mykän, yksinäisen tytön rakkaustarina saattaa kuulostaa jopa typerältä tai lapselliselta, mutta sitä se ei ole. Tarina on kuin abstrakti romanttinen satukertomus aikuisille. Kertomus kielletystä suhteesta joka kaiken hullunmyllyn keskellä vain saattaa kaksi toisistaan pitävää ja ajattelevaa neliraajaista yhteen välittämättä muiden mielipiteistä tai seuraamuksista. Elokuvassa on sivujuonikin mukana mutta pääpaino on tarina väärinymmärretystä, tavallista arkea puurtavasta henkilöstä joka löytää vihdoin sen puuttuvan palasen elämäänsä jota ei häiritse Elizan puutteelliset kommunikointikyvyt.
Seuraavat kaksi kappaletta sisältävät pienimuotoisia spoilereita!
Rakenteellisesti tarina välttää romanttiselle draamalle ominaiset kliseet ja sudenkuopat suurimmaksi osaksi, mutta teosta vaivaa silti lievä pakottavuuden ja tekotaiteellisuuden tunne. Elizan ja kalaukkelin yhteistä, outoa taivalta rakennetaan maltillisesti, mutta myös kädestä pitäen ja oikoteitä käyttäen. Esimerkiksi olento ymmärtää Elizan viittomakieltä sillä samaisella hetkellä kun ”tapaavat” ensimmäisiä kertoja olennon lymyillessä vesitankissa, eikä Eliza osoita minkäänlaisia pelon tai itsesuojelun merkkejä suurta miehen kokoista luonnonoikkua kohtaan. Melkoisen rohkea tyttö, joka ennen tätä vaikuttaa pelkäävän jatkuvasti muuta maailmaa. Tämä voi toki myös selittyä henkilön autistisia piirteitä omaavasta luonteesta joka on ainoa looginen selitys itselleni. Unessa nähtävä kiintiö musikaaliosuuskin löytyy painottamaan uniikkia suhdetta sekä kontrastina jälleen pahaksi kirjoitettu paha turvallisuuspomo tuomaan draaman kaarta, jonka ainoa tehtävä vaikuttaa olevan ennalta arvattava kompastuskivi pääjuonen etenemisen kannalta. Käsikirjoittajat Guillermo del Toro ja Vanessa Taylor olisivat voineet antaa paukkua kunnolla ja ladata juoneen lisää suoraviivaista dramatiikkaa ja mielenkiintoisempia henkilöhahmoja päähahmon tueksi. Valtavirtaa miellyttävä suuntaus persoonallisesta lähestymistavasta huolimatta on läsnä alusta loppuun
Del Toron elokuville tyypilliseen tapaan elokuvaa säestää viekoitteleva, omintakeinen soundtrack sekä aikakauteen sopivaa 50- ja 60-luvun musiikkia. Yleisilme on kohdillaan ja roolituksessa ollaan onnistuttu löytämään ajalle kuin myös elokuvan maailmaan sopivia näyttelijöitä. Jokainen hoitaa leiviskänsä hyvin, mutta kukaan ei Sally Hawkinsin tulkitseman mykän Elizan lisäksi nouse sen erityisemmin valokeilaan. Michael Shannon sekä Richard Jenkins saavat hahmoistaan juuri ja juuri riittävästi irti, mikä erottaa heidät muusta harmaasta massasta. Mykän naisen ja ulisevan kalaolennon viittomakieltä muistuttava kommunikointi ja sen kehittyminen olisi konseptina kuulostanut melko mielenkiintoiselta jos tähän oltaisi uhrattu enemmän aikaa, mutta viimeisellä kolmanneksella mutkat vedetään kerralla suoriksi siitä syystä että toimintaakin pitää löytyä. Homma ei onneksi muuttunut täysin pannukakuksi tässä vaiheessa, vaan viimeisillä hetkillä nähdään jälleen kaunista kuvastoa ja tyydyttävä lopetus.
Kylmän sodan aikaan Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain kilpailu mystisen ihmismäisen kalaolennon alkuperän selvittämisestä ja tutkimisesta on piristävä ja poikkeava tapaus jonka keskipisteenä majailee epätavallinen mutta puhdas rakkaustarina. The Shape of Water on ohjauksen ja kuvauksen puolesta erittäin kaunis teos, se ei pyri mässäilemään millään ylimääräisellä eikä elokuva pyri missään vaiheessa olemaan enemmän kuin mitä se on. Allekirjoittaneelle kyyhkyläisten yhteinen taival olisi kaivannut ripauksen enemmän dramatiikkaa ja kannatusvoimaa paremmin kirjoitettujen sivuhahmojen muodossa. Joka tapauksessa kyseessä on kypsä romanttinen fantasiadraama ja nautittava taidonnäyte Guillermo Del Torolta.
