Van Veeteren-sarja on vahvasti Beck- ja Wallander-filmatisointien hengessä toimiva kokonaisuus. Ruotsalaisten vahva perinne dekkari- ja poliisisarjojen saralla loistaa myös tässä kuuden elokuvan sarjassa. Menestyskirjailija Håkan Nesserin luoma hahmo Van Veeteren on eläkkeelle vetäytynyt, divaria pitävä komisario, joka kuitenkin aika ajoin joutuu auttamaan vanhoja kolleegoitaan rikosten maailmassa. Edellämainittujen kollegafilmatisointien tapaan päähenkilönä on vanhempi konstaapeli ja varsinaisina touhuajina toimii nuorempi poliisipari. Yllätys, tälläkin kertaa mies ja nainen. Yhtymäkohtia on niin paljon ettei vertailulta edeltäjiin oikein voi välttyä mitenkään.
Poliisiasemalle tulee yön hämärinä tunteina hätäsoitto jossa hätääntynyt ääni kertoo olevansa kidnapattu. Puhelu pystytään jäljittämään ja näin päästäänkin erinäisten tapahtumien jälkeen mahdollisen sarjamurhaajan jäljille. Pian jäljet johtavat erääseen uskonnollisen ryhmittymän jäljille. Elokuvan keskushenkilönä toimii tällä kertaa naispoliisi Moreno, jonka tehtäväksi ja pakkomielteeksi tehtävä muotoutuu. Tottakai jossain vaiheessa jälleen käydään Van Veeterenin pakeilla hakemassa vinkkiä tapauksen ratkaisemiseksi.
Komisario ja hiljaisuus on Van Veeteren-sarjan neljäs ja siihen asti onnistunein osa. Ruotsalainen näyttelijäveteraani Sven Volter on karismaattinen heppu ja muutenkin karumpi ote vetää mukavasti puoleensa. Sen synkkyys hakee vertaansa. Kaikinpuolin toteutus on astetta rankempaa ja rullaavampaa kuin Wallander-sarjassa. Tottakai mukana on kuitenkin ne kaikki jo niin kliseeksi muodostuneet tavat jotka kuuluvat kunnon poliisielokuviin. Oikestaan nyt voidaan puhua ruotsalaisesta poliisielokuvagenrestä ja Van Veeterenin ei siinä seurassa tarvitse hävetä ollenkaan.
