Boom! Leffateatterin jonossa Raadolle sattui kerrankin miellyttävä yllätys elokuvarintamalta; ohjelmistolista paljasti, että Ruotsin oman Jack Bauerin, komentaja Carl Hamiltonin seikkailuista oli vihdoin ilmestynyt uusi kokopitkä teatterielokuva. Edellinen Hamilton-filmatisointi vuodelta 1998 on, ainakin meikäläisen kirjoissa, jo kulttimaineeseen kohonnut mätkepätkä, jonka päärooleissa yrmyili niinkin ikimuistoisia ukkoja kuin aina krapulaisen oloinen Peter Stormare, suomalainen (jeee!) Mats Långbacka ja Mark ”Luke Skywalker” Hamill sekä vähintään yhtä kova akka, Lena Olin. Hetken vänkäämisen jälkeen oma vaimo oli vakuutettu ja liput hankittu. Hamilton!!
Leffa tosiaan pääsi yllättämään meikäläisen ihan puskista jo olemassaolollaan, ja yllätykset jatkuivat alkutekstien jälkeen. Ruotsalainen toimintajännäri elää näköjään kulta-aikaansa megasuositun Millenium-trilogian myötä, ja se näkyy Hamiltonin ulkoisissa puitteissa hyvin. Noin 45 miljoonan kruunun (mitäs, 4.5 miljoonaa erkkiä?) budjetilla kuvattu pläjäys näyttää ja kuulostaa todella helkutin hyvältä. Vertaillaan nyt ihan kateuden vuoksi, että samaan aikaan Suomessa teattereihin tuotu ”ison budjetin” länkkärikyhäelmä Härmä on saanut raavittua kasaan kotimaisittain kiitettävän hieman yli 1.5 miljoonan euron budjetin. Pelkästään rahallahan ei leffoja tehdä enkä ole Härmää nähnyt, mutta lähtökohtaisesti aika hanurista, että länsinaapurissa ollaan tässäkin asiassa näin paljon edellä. No, mitään uuttahan siinä ei ole.
Filkka perustuu ruotsalaisen reportterin, Jan Guilloun kirjasarjaan, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1986 ja toistaiseksi viimeisin 2008. Guillou itse on ollut 1960-luvulta asti aktiivinen vasemmistolainen ja istui 70-luvulla 10 kuukautta linnassa paljastettuaan Ruotsin puolustusvoimien salaisen tiedustelupalvelun toiminnan. Tätä samaa tiedustelupalvelua edustaa hänen suosituin kirjallinen luomuksensa… Hamilton!!
Guilloun taustat huomioonottaen on mielenkiintoista, miten teatterissa istuessa tuli väkisinkin pariin kertaan mieleen, että huippusuosittujen Stieg Larsson-filmatisointien melko vasemmistolaisen ”riippumattoman pikkulehden toimittaja vastaan paha yritysmaailma ja muut rikkaat ilkimykset”-ryöpytyksen jälkeen (ja niiden vanavedessä) meille tarjoillaan nyt täyslaidallinen vanhanaikaista toimintamättöä Ruotsin elokuvamaailman oikeisto -ja nationalistisiiveltä, ja tarjoaa näin ollen kovin tervetullutta vaihtelua viimeaikojen ummehtuneeseen ilmapiiriin. Tietysti leffa puntaroi pariin kertaan sitä, miten Hamilton on uhrannut elämänsä ja muovautunut kylmäksi, refleksien varassa toimivaksi tappokoneeksi vapaan isänmaan puolesta toimiessaan, mutta aivan kuten vanhan kunnon Reaganin aikaan Hollywoodissa, tälläkin kertaa paskan iskiessä tuulettimeen terminaattori osaa työntää omantuntonsa sivuun ja tehdä oikein. Eli siis pätkiä ison kasan rosvoja. Hamilton!!
Pääroolin vetäisevä Mikael Persbrandt vietti ennen kuvauksia jonkin aikaa San Diegossa ja vastaanotti Navy Sealien taistelukoulutusta. Se näkyy. Leffan ehdottomasti parasta antia on se, miten uskottava Persbrandt on roolissaan, ja ennenkaikkea lähitaistelukohtauksissa. Hän luo Hamiltonistaan juuri sellaisen kuin kuuluukin, elämäntapasotilaan, joka toimii vähäeleisen varmaotteisesti ja kylmän tehokkaasti. Ohjaajana toiminut Kathrine Windfield on kuvannut actionkohtaukset maltilla ja selkeästi, pelkäämättä näyttää nyrkkien läsähdyksiä tai luodinreikiä. Harvinaista naisohjaajalle, mutta hyvä näin. Leffan ensimmäinen puolisko pyöritään mm. Somaliassa, Afganistanissa ja Jordaniassa kylmäämässä perinteisiä, terroristinnäköisiä terroristeja ja luomassa asetelmia. Juoni kertoo ruotsalaisista, GPS-laitteella ohjattavista ohjuksista, jotka päätyvät Afrikassa vääriin käsiin. Tässä vaiheessa osa hommasta vaikuttaa vielä hieman irtonaiselta, mutta toinen puolisko pyöritäänkin kotoisesti Ruotsissa ja Windfield sitoo sivujuonet yllättävän tyylikkäästi yhteen.
Pakko sanoa, että aikalailla kaikkihan tässä on kohdallaan. Hamilton on todella cool hahmo ja saanut 14 vuoden tauon jälkeen arvolleen sopivan filmatisoinnin. Ei tässä elokuvahistoriaa kirjoiteta, mutta perinteisenä, puhdasverisenä toimintaelokuvana Kansakunnan puolesta on parhaasta päästä, ellei jopa genrensä paras pohjoismaalainen edustaja. Yksi laukaus pisteistä vähennetään ihan puhtaasti siitä ärsytyksestä, että hurrit pieksi meidät taas tälläkin saralla. Perkele.
