Transformers, tuo monen pojan (ja miksei tytönkin) nuoruusvuosien ilo ja riemu käännettiin kuin käännettiinkin viimein elokuvaksi. Aluksi ajatus piirrossarjaan perustuvasta toimintapläjäyksestä hieman arvelutti, mutta kavereiden rohkaisemana päätin kuluttaa elokuvalipun verran rahaa tämän tekeleen katsastamiseksi. Fiilikset olivat aika ristiriitaiset.
Elokuva kertoo nuoresta Sam-nimisestä hepusta, joka hyvien kouluarvosanojen kunniaksi pääsee valitsemaan itselleen ihka ensimmäistä autoaan. Valikoima ei ole kummoinen, mutta pojan silmään pistää heti vanha ja keltainen autonröttänä, joka autokauppiaan sanoin “valitsi itse kuljettajansa”. Pian käy ilmi, ettei nuoren herran uusi kiesi olekaan mikään tavallinen auto, vaan liittyy hyvin läheisesti toisaalla jenkkien tukikohtaa pirstoviin tappajarobotteihin. Ryminää ja räiskettä riittää ja toiminta-annos on taattu, mutta jotain jää pahasti puuttumaan.
En ole varsinaisesti toimintaleffojen ystävä, ja tästä johtuen juonen pienoinen ohuus ja huonot vitsit syövät elokuvanautintoa isoin haukkauksin. Aivot-narikkaan -tyylillä leffa kuitenkin toimii ja toimintakohtaukset ovat miellyttävää seurattavaa. Robottien toteutus ansaitsee valtavan plussan; näin komean näköistä ja kuuloista elokuvaa ei olla vähään aikaan tehty. Kaikin puolin leffa toimii siis viihdepläjäyksenä, mutta teinipojan hormonitoimintaa syvällisemmäksi homma ei missään vaiheessa mene. Näin ollen henkeviä ja ajatuksia herättäviä elokuvia metsästävät katsojat saavat luvan keksiä parempaa tekemistä.
nimimerkki: Ookami
