Ei paluuta oli tarjolla alelaarissa ja päätinpä poimia sen sieltä. Ei tarvinnut yhtään katua tätäkään ostosta. Kyseessä oli nimittäin hyvää viihdettä, jossa oli vielä pääosassa hyvä Russell Crowe.
Juoni ei ole sen ihmeellisempi kuin muissakaan lajitovereissaan. Zack (Crowe) on FBI-agentti, joka aikoo pelastaa poikansa mafiaheebojen kynsistä. Myös Yakuza on kuvioissa vahvasti läsnä.
Juonella ei ole paljon väliä vaan toiminnalla ja viihteellä. En ollutkaan pitkään aikaan vilkaissut kunnon toimintatrilleriä ja tässä oli sellainen. Myös draamakohtauksia oltiin saatu mukaan tuomaan kliseitä. Muutama hieman suurempi klisee onkin saatu joukkoon mukaan, mutta sehän kuuluu melkeinpä jopa asiaan.
Näyttelijät Crowea lukuun ottamatta eivät ole mitään erityisen hyviä. Crowe pärjää kumminkin hyvin, vaikka ei tämä hänen paras olekaan. Jätkä ei vielä ollut näihin aikoihin tehnyt vielä kunnon läpimurtoroolia (jos Romper Stomperia ei lasketa), vaan pysytteli tällaisissa vähän tuntemattomissa pläjäyksissä. Ohjaus on vauhdikasta ja katsoja viihtyy.
Mitään elämää suurempaa tästä ei löydy, eikä suuria tunteita tämä pysty herättämään, mutta hyvänä viihteenä tämä kuitenkin menee. Sen kummempaa sisältöä tältä on turha ryhtyä etsimään. Tämä yrittää kyllä olla enemmän draamapitoisempi, mutta draamakohtaukset vain tuovat lisää kliseisyyttä mukaan peliin.
Suunnilleen johonkin keskitason pintaan tämä jää roikkumaan. Ei mikään huono, mutta ei mikään erikoinenkaan. Ryminää, räminää, kliseisiä hetkiä isän ja pojan välillä sekä huimia kohtauksia. Tarinan eteenpäin vieminen on filmin ehdottomasti parasta antia. Vähän huomiota tämäkin on osaksensa saanut, vaikka onkin ihan hyvä viihdepläjäys. Ei paluuta on hienoja kohtauksia ja tiivistä kerrontaa sisältävän toimintaelokuvan ystävän suurta juhlaa. Myös kunnon trilleriä etsiville tämä varmasti kolahtaisi.
