Kuvittele sitä jouluaamua kun olit kahdeksan vanha. Jos heräsit innosta soikeana, ja juoksit sydän pamppaillen Kuusen alla odottavan lahjaröykkiön luo, silloin voit katsomattakin ymmärtää millainen tunnelma Millionsissa vallitsee.
7- vuotias Damian on juuri menettänyt äitinsä, ja poika reagoi traagiseen tapahtumaan eristäytymällä omaan mielikuvitusmaailmaansa. Poika ei tunnu saavan perheeltään tarpeeksi huomiota, ja niinpä hän viettää päivät majassaan jutellen näkemilleen pyhimyksille. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Damianin majan romahduttaa kassillinen rahaa. Johan alkaa sattumalta paikalle osunutta isoveljeäkin kiinnostaa pikkuveikan seura.
Elokuva käsittelee omaperäisesti lasten näkykulmasta klassista dilemmaa: “Ollako itsekäs ja pitää jotain joka on toisen omaa, vai tehdäkö oikein?” Elokuva on väritykseltään lapsuudesta tutun surrealistinen, ja myös tarina on kerrottu niin viattomasti, että se saa katsojan matkaamaan mielessään taas lapsuuden maisemiin.
Suhteellisen laajan genrerepertuaarin omaava ohjaaja Danny Boyle on onnistunut ohjaamaan jotain harvinaista, nimittäin aidosti inhimillisen tarinan ilosta surun keskellä. Millionsista on onnistuneesti karsittu kaikki vastaavista Hollywood tuotoksista tuttu muovisuus. Kukaan ei saa hermoromahdusta, ja ylisiirappiseen lässytykseen ei sorruta missään vaiheessa. Tunteet välittyvät katsojalle aidon tuntuisesti, ja yhtäkkiä huomaa säälivänsä jotakuta hahmoista. Onpa Boyle onnistunut haastamaan katsojansakin pohdintaan. Jos auttaa yhtä, pitäisikö silloin tasapuolisuuden nimissä auttaa kaikkia?
Boylen lajityyppien kirjo näkyy myös miehen teoksissa, sillä Millionsista löytyy vähintään yhtä monen genren elementtejä kuin ohjaajansa ansioluettelosta. Kaikenkaikkiaan Millions on onnistunut tekele, ja vaikka jotkin hahmot jäävät etäisiksi niin elokuva onnistuu olemaan yhtä aikaa koskettava ja lapsenomaisen viaton.
