Jotta motivaatio leffojen katseluun säilyisi, on hyvä saada silloin tällöin piristysruiskeita eri suunnilta. “Saaren vangit” ei kuulu kuitenkaan tähän luokkaan. Se on nimittäin enemmän.
Melanien (Rachael Blake) elämä ei näytä kovin mielenkiintoiselta, ainakaan “sitä oikeaa” ei näy mailla halmeilla. Baarissa eteen tuiskahtaa kuitenkin mielenkiintoisen tuntematon miehenköriläs (Sam Neill), joten eiköhän sitten yksinäinen nainen senkun pakkaa tupakkansa ja lähde hänen mukaansa. Alkoholia vedetään kuin Suomessa konsanaan, joten sitä onkin luontevaa käyttää syynä harkinnan pettämiseen ja pulaan joutumiseen. Melanie huomaa herättyään olevansa yhä nimettönän miehen mukana aavalla ulapalla ja matkalla yksinäiselle saarelle.
Neill hoitaa hommansa näyttelijänä moitteettomasti ja Blake alkaa pikkuhiljaa paljastua baarikärpästä huomattavasti mielenkiintoisemmaksi hahmoksi. Saari toimii mainiona taustana ihmismielen pienoisspektaakkeleille. Näyttelijöiden kemiat pelaavat sinällään hienosti. Kaikki dynamiikka on piilotettuna elementtien väleihin eikä mitään turhia höpinöitä tarvita. Se jos mikä on varma merkki hyvästä ohjaustyöstä.
Melanien toimintaa saarella seurataan reilut tovit. Uudet käänteet alkavat ikään kuin uusina jaksoina silti rikkomatta edellisten tunnelmaa häiritsevästi. Tästä esimerkkinä Billin (Joel Tobeck) saapuminen kuolemannäyttämölle.
Monet mielenkiintoiset yksityiskohdat ja asioiden jättäminen katsojan mielikuvituksen varaan karistavat kaikki kannen ja nimen luomat epäilykset B-luokan tavarasta. Tyyliä voisin ehkä luonnehtia myös hyvällä tavalla vanhanaikaiseksi. Lopusta olisi tosin voinut saada enemmänkin irti.
“Saaren vangit” onnistuu välttämään käytännössä kaikki kliseet ja yllättää monipuolisuudellaan, jollaiseen useimmat trillerit eivät yllä. Vai oliko tässä edes kysymys trilleristä? Katsokaa ja sanokaa.
nimimerkki: Organismi
