Yakuzapomo katoaa ja iso summa rahaa myös. Tämän sadistis-masokistinen kakkosmies Kakihara (Tadanobu Asano) aikoo löytää tämän. Ilmiantaja Jijii (Shinya Tsukamoto) antaa vihjeen jonka mukaan tapauksen takana olisi toinen kopla, mutta sellaisen johtolangan kivulias tutkinta johtaa seurauksiin ja Kakihara on tyhjän päällä ja lisäksi hänen perässään on teurastava tappokone Ichi (Nao Omori) joka jättää jälkeensä kattoa peittävät veriroiskeet ja lattiaa peittävän suolistosalaatin.
Takashi Miike ei kumartele kuvia tai säästele katsojan mielenterveyttä tässä kiistatta sadistisessa ja sarjakuvamaisessa teurastuskuvaelmassa. Veri lentää hehtolitroissa ja jo viisi minuuttia alkun jälkeen kidutettu, suolistettu ja raiskattu enemmän kuin hieman ja verisien väkivaltakohtauksien välissä on myös juoni, joskin se on melkoisen ohut eikä ollenkaan pääasiana.
Vaikka elokuvan nimihenkilö on Ichi on varsinaisena päähenkilönä Tadanobu Asanon riehakkaan nautinnollisesti esittämä psykopaattisadisti Kakihara jonka masokistiset taipumukset ovat hänen ajavana voimanaan ja Ichissä hän näkee tilaisuuden kokea tuskaa. Nao Omori nimihenkilönä on säälittävä uhri joka on aivopesty mielettömäksi tappokoneeksi joka tietää olevansa huippuviritetty tappokone ja ennalta-arvaamaton sellainen myös.
Ohjaajana kunnostautunut Shinya Tsukamoto on lähes huomaamattoman anonyymi Jijii, joskin tästäkin kaljuuntuvasta miehestä paljastuu odottamattomia piirteitä. Hän on hirviön luoja ja sellaisena vielä hirviömäisempi ja toimittaa vakaan tukipilarityön riehakkaiden ja räikeiden kelmien joukossa.
Kokonaisuutta hallitsee Takashi Miiken energinen, suorastaan hyperaktiivinen ja armoton ohjaus. Raakuuksia ja väkivaltaa tulee vastaan sellaisella vauhdilla että heikompaa hirvittää, mutta onneksi Miike ei herkuttele niillä osuuksilla liikaa. Väkivaltaa on ja se näytetään suoraan, mutta herkuttelu on vähäistä ja tarinan hyväksi palvelevaa ja erityisesti nimihenkilön silpomista kuvatessaan hän on suorastaan pidättyväinen ja liioiteltu verisyys muistuttaa että kyseessä on ‘vain’ elokuva. Kuvasto on urbaania ja niljaista, mutta kuitenkin kaunista ja tarina tasapainottelee taitavasti staattisien, latteiden draamakohtausten ja hyperaktiivisten, nykivien ja kirskuvien teurastuskohtauksien välissä. Niihin draamakohtauksiin mahtuu myös väkivaltaa, joten sitä on luvassa ja paljon.
Missään nimessä kyseessä ei ole kevyt koko perheen draamakomedia, mutta veristä ja raakaa teurastusta etsivät huonon maun kannattajat löytävät Miiken roiskaisusta maukkaan välipalan joka tarjoilee myös niljakkaan omalaatuisen hahmogallerian.
