Aikoinaan Manfred Schmidt oli moninaisten asioiden piirtäjä. Toisen Maailmansodan jälkeen ukko sai käsiinsä amerikkalaisia sarjakuvia ja halveksivasti tuhahti niiden olevan typeriä. Hän alkoi siis piirtää omaa, hampurilaisessa Quick-lehdessä julkaistua sarjakuvaa, missä ylivertaisen osaava yksityinen rikostutkija sotkeutuu erilaisiin mysteereihin. Nikolaus Kuno Freiherr von der Knatter on hieno nimi, mutta sukuhäpeän välttämiseksi nimi on rahvaanomainen Nick Knatterton ja suomalaistettuna Nikke. Koska yhteensä 15-osainen animaatiosarja Schmidtin itsensä johdolla nitkahti olemassaoloon pari vuosikymmentä sarjakuvan loppumisen jälkeen on selvä, että yritys saada lukijat lopettamaan sarjakuvien lukeminen meni rankasti myttyyn.
Nikke Knatterton on ylivertaisen nerokas tutkija ja saa konnat kiikkiin tekemällä johtopäätöksiä fyysisten todisteiden perusteella. Vannoutuneena pasifistina Nikke turvautuu vaaratilanteissa nyrkillisempiin menetelmiin, vaikka tällä onkin pistooli monesti mukana ja hän osaa käyttää sitä erittäin hyvin. Asianmukaisen lieron näköiset konnat vastaavat Knattertonin johtopäätöksiin ovelin juonin, joiden pääasiallinen yllyttäjä on historian hämäriin siirtynyt D-markka ja pahamaineinen Alibi-baari liittyy usein asioihin. Knatterton on suunnilleen kaikkien mahdollisten asioiden mestari ja humoristisen yliampuvien kykyjen lisäksi hänellä ja rikollisilla on apunaan teknisiä vekottimia jotka palvelevat aina tarpeellisina pelastuksina ja juonielementteinä. Lisäksi monet nimet ovat saksalaisia sanaleikkejä, jotka eivät kovinkaan vahvasti käänny ja se on jokseenkin harmillista ja pari muutakin kielikommellusta on bongattavissa käännöksestä.
Visuaalinen ilme on suoraan Schmidtin epätavanomaisen rakenteen sarjakuvista lähtöisin ja äänimaailma käyttää omalaatuista ratkaisua: varsinaisen dialogin sijasta mukana on selostus ja hahmojen itsensä puhe on pääasiassa pelkkää sanahelinää. Se tietysti mahdollistaa nopeamman tarinankerronnan ja alleviivaa Knattertonin parodisuutta. Tarinoiden perusmuodossa Knatterton sotkeutuu tavalla tai toisella tekeillä olevaan mysteeriin ja johtopäätöksien avulla saa sen selvitettyä. Useamman kuin yhden kerran häntä itseä rusikoidaan, joten Knattertonin yliampuvassa pätevyydessä on tasapainoittavia heikkouksia, vaikka kaikkien raajojen samanaikainen tyrmäysisku onkin hänen erikoisuutensa.
Jarmo Koski on suomalaisen käännöksen kertojana ja ajoittaisesti hyvinkin sarkastisia sanakäänteitä omaava selostus on pääasiallinen huumorin lähde. Titta Jokinen tarjoaa etenevässä määrissä vähemmän tarpeellista sivutukea Knattertonin seikkailujen selostukseen. Äänityö on muuten erittäin hillittyä ja pääasiallisesti vahvistaa kuvakerrontaa. Kokonaisuutena Knatterin yksityiseksi rikostutkijaksi alkaneen vapaaherran seikkailut ovat viihdyttäviä ja perusteellisen saksalaisen täsmällisiä rakenteeltaan. Johtopäätös: viihdyttäviä animaatiovälipaloja maasta, joka ei enää ole samojen rajojen sisällä ja oppitunti siitä miten raivoprotestiksi aiottua parodiaa ei pidä tehdä.
