Vielä yksi vuoden 1922 Murnau ennen siirtymistä niihin uudempiin ja paremmin tunnettuihin klassikoihin. “Phantom” on tällä kertaa sikälikin harhaanjohtava nimi ettei kyse taaskaan ole kauhuelokuvasta vaan melko tavallisesta melodraamasta. Ilmeisesti saksalainen elokuva oli leimautunut tekoaikaan nimenomaan niin pitkälti kauhun saralla, että näillä hämäävillä nimillä yritettiin lähinnä kalastella uteliasta yleisöä.
Fantom tai Kun vankilan portit avattiin on tarina Alfred Abelin esittämästä kirjanpitäjästä ja runoilijasta, joka rakastuu väärään naiseen ja päätyy lopulta elämänsä kurimukseen sekä rikokseen. Nainen ja seksuaalisuus ovat jälleen kaiken pahan alku ja juuri – tällä kertaa ihan kaksin kappalein.
Verrattuna F.W. Murnaun moniin myöhempiin leffoihin Fantom on kameratyöskentelyltään varsin hillitty ja kaikenlaiset liikkuvat otokset on jätetty lähes täysin sikseen. Luin äskettäin ihan mielenkiintoisen esseen, jossa teorisoitiin tämän miljöön, kaksoisolentojen ja muun teknisen toteutuksen tarkoituksen olevan oikeasti kuvata enemmän päähenkilön sisäistä maailmaa ja persoonallisuutta kuin suoranaisen realistisesti oman aikansa maailmaa.
En henkilökohtaisesti katsonut tätä läheskään niin tarkasti että osaisin eritellä tästä kaikenlaista hienompaa symboliikkaa, mutta onpahan kiehtovaa tulkintaa näinkin vanhasta leffasta. Itse nautin tästä lähinnä hyvänä ja sujuvana mykkäelokuvana.
Mikäli pääosanesittäjän reilu yli-ikäisyys ei liikaa pääse häiritsemään, tästä ei paljoa turhaa hirnumista ja määkimistä ainakaan oman aikansa mittapuulla löydykään. Kaikenlaisten aikansa tähtinäyttelijöiden lisäksi tässä myös nähdään pienessä sivuosassa naikkonen nimeltä Ilka Grüning, joka muistetaan nykyisin paremmin [movie]Casablanca[/movie]sta. Tämän on muuten lavastanutkin Hermann Warm – mies Jeanne d’Arcin kärsimyksen, Väsyneen kuoleman, Prahan ylioppilaan ja Tohtori Caligarin kabinetin takaa. Huhhuh!
Mutta nimet sikseen. Phantom, Fantom tai Kun vankilan portit avattiin on jälleen kerran kelpo Murnau, kaikin puolin hyvä ja nautittava elokuva ilman turhaa rönsyilyä. Jos ei tietäisi ohjaajan pystyvän vieläkin parempaan, tätä voisi helposti jopa luulla miehen parhaaksi elokuvaksi.
