Lakeuden Kutsu on vähäeleinen leffa joka sujahti Suomi-filmien nousuhuumassa markkinoille. Häjyjen ja Rukajärventien peesissä vakuuteltiin että nyt suomalaiset ovat oppineet tekemään ja markkinoimaankin leffoja. Huumassa pääsi gloriasta nauttimaan osattomatkin.
Lakeuden Kutsu ei sijoitu tuossa leffasumassa kärkisijoille. Aina se toki Kujasalon tekeleet kyykyttää mutta jotain puuttuu. Jo kirjan lukeminen aiheutti ällistystä kuinka pieneen ajanjaksoon tapahtumat oli sijoitettu. Sama tunne jäi leffastakin. Yksi päivä ja kuitenkin suht’ paljon hahmoja. Niin kirjassa kuin leffassa homma perustuukin on päähenkilöiden suhteisiin ja erilaisten luonteiden esille tuontiin.
Lakuden Kutsu on hmm.. pikkunätti leffa. Pohjalainen jääräpäisyys ja pikkukylän juoruilut tehdään selväksi. On helppo uskoa että meno on just vastaavanlaista kun Ameriikan kävijä tulee kotio. On vain sääli että suomalainen huippunäyttelijöiden kaarti on niin kapea. Samat ukkelit on nähty leffasta toiseen ja osa samanlaisissa rooleissakin. Varsinkin tämä pohjanmaata puhuva joukkio esiintyi jo Häjyissä. Tahtoo naamat kulua ja leffan hahmojen uskottavuus kärsiä.
Tarina itsessään on, kuten tuli mainittua pieni, ja tuskin siitä millään ilveellä mitään spektaakkelia irti olisi saatukaan. Eikä ole tarviskaan, mutta tulee mieleen onko juttu leffan arvoinen. Antti Tuuri ja Suomi-leffan huuma lienevät saaneet rahoittajat raottamaan rahamassien nyörejä. Lähes orjallisesti kirjaan perustuva käsis olisi tarvinnut jalostusta ja lihaa luiden ympärille.
Hyvän näköistä kamaa, mutta tarina ei viehätä.
