Sir Alan Parker on se häiskä, joka ohjasi 80-luvulla Pink Floydin The Wallin ja Missisippi palaa -leffan. Angel Heart sijoittuu miehen filmografiassa edellä mainittujen välille, eikä ole mikään aivan turha tekele.
Harry Angel (Rourke) on yksityisetsivä, joka saa omituisen nimen omaavalta Louis Cyphre -hemmolta (De Niro) oudon tehtävän: hänen on etsittävä kaksitoista vuotta sitten kuolleeksi luultu iskelmämies Johnny Favourite. Tuttuun tyyliin ihmiset, joita pääjehu on haastatellut, lakoavat maahan verisinä. Keinoja ei kaihdeta, sillä eräs mies tukehtuu palleihinsa, eikä se edes ole leffan raaimpia murhatapoja.
Vielä puolessavälissä Angel Heartin voisi kategorisoida puhtaasti Raymond Chandlerin mieleen tuovaksi kovaksikeitetyksi dekkarisovitukseksi. Mutta näin helpolla ei päästä, sen takaavat lopun veriset voodookohtaukset. Angelin rakastellessa sängyssään taivas näyttää repeävän verisateeseen ja muutenkin sana ”friikki” kuvaa pirulliseksi yltyvää leffaa mainiosti.
On harmi, että Mickey Rourken suoritus tuntuu kuivahkolta. Jostakin syystä allekirjoittaneesta rooli näytti (kymmenen vuotta tuolloista iäkkäämmälle) Bruce Willisille kirjoitetulta. Mutta ei ainakaan Mickeylle. Rourke sänkineen jäi nyt hieman heiveröiseksi. De Niro sen sijaan on vakuuttava, vaikka omaperäinen Cyphre tuntuu saavankin kiksejä kananmunien kuorimisesta.
Angel Heart on viimeisin (ja viimeisimmäksi jäänyt?) William Hjortsberg –leffasovitus. Parker on itse rustannut screenplayn, ja on paha mennä sanomaan, kuinka uskollinen teos on kirjalle. Ainakaan ihan heti en Hjortsbergin voodooteosta lähtisi selaamaan. Kiitos supertylsän puolivälin.
Lopulta Angel heart on salapoliisileffan sijasta trilleri, ja vieläpä todella synkkä sellainen. Ja hyvä niin, sillä ilman huimaa loppua tylsyys latistaisi menon parin kuulan paikkeille. Nyt lyijykuulia lentelee muuallekin, ja pojoja napsuu yksi lisää.
