Kundi kuin unelma on sanalla sanoen yliromanttista hömppää, jota ei voi vakavalla naamalla edes komediaksi luokitella. Yllätys, yllätys yksi ja sama romantiikan kipeä nainen on tämän leffan käsikirjoittanut ja ohjannut, eli tässä tapauksessa Tiffanie DeBartolo. Hän on kuitenkin onnistunut siinä mitä on tehnyt.
Leffa on tiivistunnelmainen ja sijoittuu pääpiirteittäin erääseen pieneen kahvilaan. Kahvilassa työskentelevä päähenkilö Frankie (Ione Skye) kärsii unettomuudesta, mutta on silti unelmissa elävä nuorinainen, joka uskoo tosirakkauteen ja sen kaiken voittavaan voimaan. Eräs päivä kahvilaan töitä hakemaan saapuu kirjailijanalku David (Mackenzie Astin), jonka kanssa Frankiella synkkaa ensi silmäyksestä lähtien.
Niin kuin jo aloituksessa sanoin, tämä on yliromanttista hömppää, sitä ei voi riittävästi korostaa. Nuori kaveriporukka viljelee suurten ajattelijoiden mietelauseita ja pohtivat elämän suuria kysymyksiä pikkunäppärässä kässärissä. Ajatus toimiikin ihan ok, mutta vaikuttaa näyttelijöiden toimesta kovin teennäiseltä.
Leffan alku on mustavalkoinen varmaan 20 minuutin ajan, mikä onnistuu vain ärsyttämään katsojaa. Siinä meinasi jo kärsivällisyys loppua, sillä mustavalkoisuus ei tässä leffassa toiminut alkuunkaan. Kun alku saadaan alta pois, niin väritkin palaavat ruudulle. Mietelauseita on mukava kuulla näyttelijöiden suusta, mutta muuten leffa on todella tylsä ja mitään sanomaton. Juoni on turhan ennalta arvattava ja ainoastaan paatuneet romantikot saavat siitä jotain irti.
Suosittelen ainoastaan romantiikasta erittäin paljon pitäville katsojille, muiden kannattaa kiertää kaukaa.
“Anything less than mad, passionate, extraordinary love is a waste of your time.”
