Tätä kirjoittaessa on odotettavissa, että Ben Affleckilta joko tulee tai ei tule Batmanin sooloelokuva. Eli tilanne on hyvin epämääräinen. Kävi lepakkohäiskän sooloilun kanssa miten tahansa, ainakin meillä on The Accountant. Se ei ole virallisesti supersankarileffa, mutta moni asia siinä on samoin kuin niissä.
Affleck näyttelee rainassa yksitotista Christiania. Armeijan leivissä toiminut ja sen perässä perheineen paikasta toiseen muuttanut isä näkee poikansa erityislaatuisuuden, mutta ei suostu pehmenemään sen edessä pojan äidin tavoin. Christian saa pienestä pitäen kokea kuria kovalla kädellä. Elokuva esittää, että sairaus tai ominaisuus on ns. koulittavissa hallintaan myös muulla kuin laitoshoidolla ja lääkityksellä. Ja koska isä, jonkinlainen kieroutuneen mestari Yodan ja tiukan urheiluvalmentajaisukin sekoitus, onnistuu missiossaan, tulee Christianista isona omillaan elämään kykenevä huippulahjakkuus, joka tekee arkena kirjanpitohommia ja vapaa-ajallaan taistelee väärintekijöitä vastaan kynää ja taskulaskinta järeämmin asein.
The Accountantin väittämä päähenkilöstään on yhtä naurettavan mielikuvituksellinen kuin esim. se, että vanhempiensa murhasta traumatisoitunut ökyperillinen keskittäisi energiansa viittasankariksi kehittymiseen tai että hämähäkinpureman takia uusia kykyjä saanut koulupoika alkaisi taistella syrjäisillä kujilla roistoja vastaan. Mutta jos tällaiset väittämät hyväksyy, The Accountantkin on kelpo elokuva.
The Walking Deadista jo kausia sitten pois kävellyt Jon Berenthal saa elokuvassa kyseenalaisen kunnian näytellä hahmoa, jonka taustan katsoja arvaa todennäköisesti jo kauan ennen kuin se tuodaan esiin dialogin kautta. Toisaalta tämän paljastuksen odottaminen saattaa olla kutkuttavaa. Sen tullessahan voi hihkua muille katsojille, että: ”Haa! Minä tiesin!” Jos pätemisen tarvetta siis on.
Romantiikkaa The Accountant ei katsojalleen tuputa. Siro Anna Kendrick kyllä nähdään kirjanpito-osaston Danana Affleckin Christianin rinnalla kaksin ihan hotellihuoneessa asti, mutta suhde jää ystävyydeksi. Christianilla tosin on jo ennen Danaa toinen nainen, robottimaiselta kuulostava sihteeri, joka tuntee miehen siinä määrin hyvin, ettei kyseessä ehkä olekaan vain fiktion Siri- tai Cortana-versio. Jos tähän suhteeseen kuitenkin liittyy erotiikkaa, sitä ei katsojalle paljasteta. Asia on tabu – ainakin Hollywood-tuotannoissa.
Viime kädessä The Accountant on supersankarileffa, vaikkei sen sankari heittele batarangeja tai syöksy vihollisten kimppuun värikkäissä trikoissa. Elokuva on jossain määrin samaa kastia kuin esim. Rutger Hauerin takavuosien B-luokan toimintakomedia Silmitön raivo (1989), mutta The Accountantista puuttuu camp-elokuville tyypillinen humoristisuus. Tai ehkä se puoli jäi itseltäni vain huomaamatta konstailemattoman näyttelemisen, tyylikkään synkiksi ja rajuiksi hiottujen taistelukohtausten ja Kaunis mieli -elokuvan (2001) tyyppisen sairauden kuvauksen takia.
