Pienen sodanjälkeisen, rikollisuuden riivaaman japanilaisen rauniokaupungin julkisivua hallitsee suuri, myrkyllistä lietettä kupliva lammikko, jota sen ympärillä elämäänsä jatkavat asukkaat eivät täysin pysty väistämään tai poistamaan mielestään vaikka tahtoisivatkin. Tiettävästi Akira Kurosawa onkin tarkoittanut elokuvansa kommentaariksi oman aikansa japanilaisen yhteiskunnan tilasta ja myrkkyallas toimii vertauskuvana henkiselle rappiolle sekä epämääräisen urbaanin legendan mukaan myös amerikkalaiselle miehityshallinnolle.
Tästä kyseisestä lammikosta nouseva, noirmaisen synkkkää kaupunkikuvaa ikuistava kamera käynnistää Juopuneen enkelin varsinaisen tarinan. Toshiro Mifunen esittämä gangsteri on päätynyt Takashi Shimuran esittämän juopon lääkärin hoitoon ampumahaavojensa sekä tuberkuloosin vuoksi. Tohtori, tarinan juopunut enkeli, yrittää parhaansa mukaan auttaa epätodennäköistä ystäväänsä ja potilastaan, mutta lopulta kohtalo päättää toisin.
Tiettävästi Kurosawa suunnitteli tästä alunperin tohtorin itsensä ympärille suunniteltua tarinaa, mutta löydettyään gangsterin rooliin ensimmäistä kertaa tulevan tähtinäyttelijänsä mies päättikin nostaa kaksikon tasavertaiseen asemaan. Näin jälkikäteen voi vain todeta ratkaisun olleen oikea, sillä tulisen temperamenttinen ja komea geelipää-Mifune on loppujen lopuksi ikimuistoisinta antia koko elokuvassa.
Hassuna faktana mainittakoon, että Kurosawa ei tiettävästi ohjannut tai käskyttänyt Mifunea oikeasti ollenkaan vaan antoi kultapoikansa taidoista vakuuttuneena tämän mellastaa roolissaan sydämensä kyllyydestä niin kuin parhaaksi näki. Enemmän tai vähemmän samaa kaavaa Kurosawa hyödynsi vaihtelevalla menestyksellä myös tulevissa elokuvissaan.
Kaikkein huomionarvoisin kohtaus koko elokuvassa lienee lopun tyylikäs unijakso, joka erinäisten sekalaisten lähteiden mukaan olisi toiminut suorana inspiraationa Ingmar Bergmanin Mansikkapaikan yhdelle kohtaukselle. Kyseisessä unikohtauksessa Mifunen hahmo käy läpi jo [movie]Sanshiro Sugata[/movie]sta tutun perinteisen kurosawamaisen “valaistumisen” ja henkisen muodonmuutoksen.
Juopunut enkeli ei kronologisessa mielessä ole ensimmäinen Akira Kurosawan elokuvista, mutta se on edelleen monille ensimmäinen merkittävä ja huomionarvoinen, jossa miehen kaikki oleelliset tutut tyylikeinot ja tekniikat osuivat täydellisesti kohdilleen sellaisina kuin ne myöhemmissä klassikoissa opittiin tuntemaan.
Kaiken muun hyvän lisäksi kyseessä on tiettävästi myös ensimmäinen nykyaikainen yakuza-elokuva.
