Vaikka en tämänkaltaisten sarjojen ystävä koskaan oikein ole ollut, Pieni talo preerialla on sarja, jonka jaksot voisin katsoa vaikka kuinka monta kertaa uudelleen. Sarjassa on sitä jotakin, mikä tekee siitä hauskan, koskettavan, kiinnostavan ja omalla tavallaan melko viihdyttävän. Sen jokainen jakso tarjoaa jotain tarinallaan, joka on samalla opettavainen, että viihdyttävä ja kuvaa aidosti erään perheen tarinaa Preerian laidalla.
Sarjan tarina sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle ja kertoo lähinnä Laura Ingallsin (Melissa Gilbert) elämästä Walnut Groven kaupungissa. Vaikka Lauraa kuvataan sarjan päähenkilönä, hänen aikuistuessaan häntä ei enää sarjassa kovin paljoa nähdä. Muita henkilöitä sarjassa ovat tietenkin hänen perheensä ja Walnut Groven muut asukkaat. Joka jaksolla on oma tarinansa, mikä juuri tekee sarjasta niin kiinnostavan. Sarjan sävy vaihtelee hienosti komediasta draamaan ja takaisin. Yleisemmin jokaisen jakson päähenkilönä on yksi tai kaksi sarjan tuttua hahmoa ja vieraileva tähti, jonka elämä on jollain tavalla erikoinen.
1970-luvun puolivälissä aloitettuun sarjaan on tehty 1800-luvun tyyliä melko onnistuneesti. Se ihmeellisesti vangitsee katsojansa Walnut Groven tapahtumien keskelle ja tuntuu kuin olisin itse laukaistu aikakoneella 1800-luvun preerialle. Sarja totisesti vie mukanaan, mutta se ei koukuta. Sen seuraavaa jaksoa ei tarvitse odottaa jalat tutisten, koska jokaiselle jaksolle on oma tarinansa. Silti jokaisen jakson katsottua seuraavaa jaksoa odottaa mielellään ja sen katsominen on aina yhtä mukavaa.
Sarjan näyttelyä on melko vaikea arvostella, koska kaikki sen vaiheet on tehty niin aidosti. Huonosti eivät näyttelijät roolejaan hoida todellakaan ja lapsienkin ilmentämä aitous on hämmästyttävää. Vahvana tulkintana on jäänyt mieleen edesmenneen Michael Landonin rooli Ingallsin perheen isänä Charlesina, jonka karisma ja omalla tavallaan sympaattinen olemus pistävät miettimään, kuinka hyvä ihminen Landon on oikeassa elämässä ollut.
Lauran siskot Mary (Melissa Sue Anderson) ja Carrie (Lindsay/Sidney Greenbush) ovat vahvasti sarjassa läsnä, mutta tuntuvat silti hieman sivuhenkilöiltä sarjan mennessä eteenpäin. Heitä vahvemmin mukana kulkeva perheen äiti Caroline Ingalls (Karen Grassle) on aito opastavana kotiäitinä, joka silti jää vähän tyhjäksi hahmona. Hänen persoonassaan ei ole minkäälaista omaperäisyyttä, mutta hän ei kuitenkaan yksitoikkoisella luonteellaan ärsytä. Hauskimmiksi hahmoiksi ovat mielestäni jääneet Olesonin perhe, jonka äiti Harriet (Katherine McGregor) osaa olla kaikessa ärsyttävyydessään aika monetkin pikku tirskahdukset aiheuttava nainen. Miehensä Nels (Richard Bull) yrittää saada vaimoaan sekä kakaroitaan Nellietä (Alison Angrim) ja Willietä (Jonathan Gilbert) kuriin, turhin tuloksin.
Pieni talo preerialla on sarja, joka varmasti tullessaan sai hyvän vastaanoton, mutta on ehkä liian pienessä suosiossa tänä päivänä. Mielestäni näinkin hieno sarja, jonka jaksot tarjoavat näin paljon, pitäisi olla arvoisessaan asemassa. Se on sarja, johon ei kyllästy millään. Ympäristö, hahmot, onnistunut tyyli, käsikirjoitus, ohjaus ja näyttely, eli kaikki palapelin palaset on saatu loksahtamaan paikoilleen, ja tuloksena on sarja, jonka parissa viihtyy koko perhe.
