Heti aluksi sanon kaksi asiaa, mitkä pitäisi tietää ennen kuin tätä teosta ryhtyy katsomaan: tämä EI ole uusintaversio Stanley Kubrickin elokuvasta Hohto, vaikka perustuukin samaan romaaniin. Ja toiseksi:
Tämä EI ole elokuva, tämä on minisarja. Joten teoksen pitkä kesto johtuu tästä. Muutenkin tätä sarjaa on vähän kaukaa haettua vertailla Kubrickin elokuvaan, sillä ne ovat täysin eri teoksia, täysin erilaisia. Se, kumpi on parempi, onkin sitten katsojan päätös.
Jack Torrance (Steven Weber) on entinen alkoholisti ja opettaja, joka pääsee talonmieheksi vuoristossa sijaitsevaan, suureen Overlook-hotelliin talveksi. Hotelli jää talven ajaksi eristyksiin muusta maailmasta, lukuunottamatta radiota ja yhtä moottorikelkkaa. Lähimpään kaupunkiinkin on useampi kymmenen kilometriä. Mukaan hotelliin tulevat myös vaimo Wendy (Rebecca DeMornay) ja viisivuotias poika Danny (Courtland Mead). Danny ei olekaan mikään ihan tavallinen poika, vaan hänellä on kyky ’’hohtaa’’ – hän näkee välähdyksiä menneisyydestä ja tulevaisuudesta, kykenee kuulemaan toisten ajatuksia ja ottamaan yhteyden toiseen hohtavaan henkilöön vaikka tämä olisi satojen kilometrien päässä. Hotellin kokilla, Dick Halloranilla (Melvin Van Peebles) on myös tämä kyky, ja hän kertoo Dannylle että jos jotain tapahtuu, tämä voi kutsua hänet apuun hohdolla. Perhe jää siis talveksi hotelliin. Danny alkaa nähdä näkyjä hotellin historiasta, joka ei olekaan aivan veretön. Hotellilla tuntuu olevan oma tahto – ja varsin ilkeä sellainen.
Minisarja on erittäin mielenkiintoista katsottavaa. Etenkin Jackin hahmosta on saatu toimiva – hän ei ole enää niinkään pelottava, vaan pikemminkin traaginen hahmo. Steven Weber näytteleekin Jackiä upeasti. Jackin hidas liukuminen hulluuteen on upeasti kuvattu, siinä missä Kubrickin Hohdossa Jackin suoraan sanoen aivan liian nopea muuttuminen raivohulluksi oli melko epäonnistunut, vaikka sitä kovasti kehuttu onkin. Tämä sarja onnistuu, harvinaista kyllä, syventämään hahmoja oikeasti, ja heistä alkaa oikeasti välittää. Tästä syystä alkaa sarja etenkin loppupuolella kääntymään jopa koskettavaksi. Rebecca DeMornay ja Steven Weber vetävät molemmat sellaiset roolisuoritukset että huhhuh. Courtland Mead Dannyna on sen sijaan, no. . .paikoitellen hän on jopa vakuuttava, paikoitellen taas ärsyttävä. Noh, annetakoon kuitenkin anteeksi, lapsihan hän vasta on. Melvin Van Peebles on myös todella hyvä hotellin kokkina, herra Halloranina.
Vaikea sanoa, johtuuko käsikirjoituksesta vai Mick Garrisin ohjauksesta, mutta tarina kulkee eteenpäin sopivaa vauhtia, eikä jää sekavaksi, kuten usein käy kun kirjaa siirretään televisioon/valkokankaalle. Lukuunottamatta muutamia naurettavia kohtia (eläväksi muuttuvat pensaseläimet . . .okei, ne toimivat kirjassa mutteivat todellakaan tässä), Stephen Kingin Hohto onnistuu olemaan hyvinkin jännittävä, vaikkei varsinaisesti pelottavaksi äidykään missään vaiheessa, surulliseksi kylläkin. On muuten mielenkiintoista, kuinka suuri osa alkoholilla onkaan tässä teoksessa. Jackin entinen alkoholismi nousee pintaan perheen ollessa jumissa hotellissa, etenkin Jackin eristäytyessä hiljalleen perheestään. Kuten sarjan suomenkielisestä tekstityksestä voi huomata, REDRUM-sanan voisi ymmärtää myös näin: sana lausutaan ’’Redram’’, joka voisi tarkoittaa myös ’’punainen rommi’’. En kerro, mikä toinen merkitys sanalla sarjassa on, se voisi spoilata, mutta on mielenkiintoista hoksata, miten sana viittaa myös Jackin alkoholiongelmaan, vaikka sitä ei ensi näkemältä hoksaisikaan. Kubrickin versiossahan sanalla oli aivan toinen merkitys.
Okei, unohdetaan se yksi sana ja palataan itse teokseen. Overlook-hotelli on todella hienon näköinen – mainittakoon että sarjaa kuvattiin eräässä oikeassa hotellissa Coloradossa – sopivan jylhän tuntuinen ja aavemainen. Itse asiassa sarjan pahis on itse hotelli, ei Jack. Jack on pelkkä välinappula, jota hotelli käyttää omiin tarkoituksiinsa. Pahis on itse hotelli, ja tämä asetelma on jopa ahdistava, kun ottaa huomioon että perhe on eristyksissä tässä pahuuden hotellissa, eikä apua ole juuri odotettavissa. Etenkin loppupuolella, kun hotelli näyttää todellisen karvansa, alkavat näyttelijäsuorituksetkin kasvaa huippuunsa. Etenkin Steven Weberin, jonka roolihahmo heiluu mielipuolisuuden rajamailla. Hänen kamppailunsa hotellin voimia vastaan tekee selväksi, missä se pahuus loppujen lopuksi olikaan.
’’Gentlemen, I think the party’s over.’’