Paljon hyvää en ole kuullut Romeron Creepshow’sta, mutta päätin silti antaa sille mahdollisuuden. Omaksi onnekseni sain huomata, ettei kyseessä nyt ihan susi leffa ole.
Leffa koostuu viidestä erinäisestä tarinasta, jotka on ängetty ihan tyylikkäästi parin tunnin sisälle – vaikka pari tarinaa olisi vonut kepeästi jättää kokonaisuudesta pois ja taas loppuja lyhentää. Creepshow’n kantavimmat tarinat ovat ehdottomasti tarinat 3 ja 4, muut tarinat oikeastaan vain tuntuvat täytemateriaalilta.
Kolmannessa tarinassa mies houkuttelee toisen miehen ansaan. Tämä tarina tempaa heti mukaansa, ja onnistuu olemaan paikoitellen jopa todella ahdistava. Leslie Nielsen vetää uransa parasta settiä hulluna huijarina. Ensi-istumalta on vaikea kuvitella Nielseniä psykon roolin, kun nykypävänä tulee vain armotonta kohellusta, jonka pitäisi olla mukamas hauskaa. Loppupuolella tarina alkaa laahaamaan, eikä sen alku oikein jaksa kannatella lopun tylsyyttä.
Neljännessä tarinassa mystinen apinaotus tappaa porukkaa. Otus on todalla campin näköinen, eikä sitä mitenkään voi ottaa vakavissaan, eikä sitä pidäkään ottaa vakavissaan. Tarina on kokonaisuudessaan hauska, mutta sekin on vähän turhan pitkä. Muutamat läpinät olisi voinut jättää pois ja gorea olisi voinut lisätä reilusti.
Kaikkia tarinoita kuitenkin ryhdittää aivan mahtava visuaalinen ilme, jonka sarjakuvia jäljittelevät leikkaukset luovat juuri oikean tunnelman. Eikä sovi unohtaa efektit tehneen Savinin hienoa roolia elokuvan loppussa.
Kokonaisuutena Creepshow’n katsoo kertaalleen. Parhaimmillaan se on varmasti muutaman oluen ja kavereiden kera.
nimimerkki: Tumppimies
