Monille sana ”paavi” luo mielikuvan ikälopusta dementikosta hassuun kaapuun ja vielä hassumpaan hattuun sonnustautuneena, saarnaamassa siitä, kuinka kenenkään ei tulisi käyttää ehkäisyä.
Borgiat, maan ja taivaan valtiaat särkee tuon (konservatiivisen) mielikuvan varsin mielenkiintoisella tavalla. Jeremy ”Herra Karisma” Irons hypähtää suoraan 1490-luvulle ja muuntuu Rodrigo Borgiaksi (tuttavallisemmin paavi Aleksanteri VI), joka olisi varmasti huolinut minkä tahansa ehkäisymenetelmän avuksi rakastajattariensa kanssa pelehtiessään. Paaveista kenties juonittelevimpana ja nepotismiin taipuvaisimpana pidetty R. Borgia lapsikatraineen on mitä oivallisin valinta historiallisen suurfiktion päähahmoksi ja tae sille, että sarja on ehtinyt jo kolmannelle kaudelleen.
Ironsin värikäs paavihahmo on Neil Jordanin (mm. The Crying Game, Sudet tulevat, Veren vangit) luoman sarjan paras osanen, mutta muukin henkilögalleria on vakuuttava. 1400-luvun naisen alhaista asemaa pääsevät ihmettelemään britti Holliday Grainger paavin tytär Lucrezia Borgiana ja Lotte Verbeek Borgian rakastajatar Giulia Farnesena. David Oakes ja François Arnaud ovat paavin pojat Juan ja Cesare.
Cesare Borgian on sanottu olleen julma suurmies mutta samalla ulkonäöllinen esikuva myöhempien aikojen Jeesus-kuvalle, joten Arnaud hyppää isoihin skandaali- ja kohusaappaisiin (katso koko kausi!). Vieläpä vallan onnistuneesti. Oakesin tulkinta veljeksistä uhoavammasta on puolestaan mitäänsanomaton, mutta paikkaajia löytyy sivuosista. Ian Curtisiakin aikoinaan esittänyt Sean Harris tekee ok:n palkkamurhaajaroolin Michelottona, Colm Feore juonittelee kardinaali Giuliano della Roverena ja Grainger teinihymyilee sopivan epävarmasti. Emmanuelle Chriqui tekee pienen vamppivierailun. Michel Mullerin aksentikas näkemys Ranskan kuningas Charles VIII:stä on oiva sarjan vakavuutta keventävä voima.
Sivuosaosaamisesta huolimatta itse valtaistuin on jätetty maestro Ironsin haltuun. Matala ääni saarnaa juonet ilmoille komealla tavalla, ja maita sekä taivaita hallitessaan Ironsin Borgia on häikäilemätön. Hän tekee ensin kaiken mahdollisen päästäkseen pyhään asemaansa ja sitten taas kaiken mahdollisen pysyäkseen siellä. Jumalasta seuraavalle kaikki on sallittua. Avauskausi täyttyy näin ollen pakkonaittamisista, petturuudesta, salamurhista ja juonittelusta, jota on jotakuinkin saman verran kuin keskiverrossa Kaunari-jaksossa.
Borgiat ei ole turhan tarkka kaikissa käänteissään, mutta sitä enemmän se houkuttelee tutkimaan kiinnostavan Borgia-suvun käänteitä. Sarja alkaa verkkaisesti, jopa kuhnaillen, edellisen paavin kuolemasta ja sitä seuranneesta konklaavista. Vauhti kiihtyy hiljalleen. Kauden finaali selvitetään jopa huumoritunnelmissa, vaikka sota painaa päälle. Seksuaaliteemaisista leffoistaan tuttu Jordan malttaa pitää pääpainon draamassa, mutta onhan sarjan sisältö välillä luokkaa ”Borgia-orgiat”. Ainakin jos on odottanut sitä paavin perinteistä puhetta, jossa kirkon rappion kuuluttaminen ei ole päällimmäinen asia.
