Eletään kesää 2003, MTV3 on päättänyt ottaa kesäohjelmistoonsa ohjelman nimeltä Rantojen Kunkku ja minä vasta yläasteikää lähestyvänä pojankloppina päädyn sattumalta katsomaan sarjaa, sarjaa jonka tulisin muistamaan vielä lähes kymmenen vuoden kuluttua. Niin suuri vaikutus Rantojen Kunkulla eli Son of the Beachilla minuun oli, vaikken tuolloin vielä ollut kovinkaan perillä siitä että tässähän parodioidaan Baywatchia. Noin yhdeksän vuoden jälkeen oli mielenkiintoista kaivaa sarjan ensimmäinen ja toinen kausi esiin ja testata että onko sarjan taika vieläkin tallella. Ja olihan se, oikeastaan sarja on yhä täsmälleen sellaista kuin sen muistan olleen yhdeksän vuotta aiemminkin.
Son of the Beachin huumorin tulkitsemiseksi ei tarvitse olla mikään ydinfyysikko, se on yksinkertaista ja suhteellisen kaavamaista, mutta miksi hyväksi todettua kaavaa pitäisikään muuttaa? Niinpä, vaikka sarjan kolmas kausi alkaakin maistua hieman puulta, niin nämä kaksi ensimmäistä kautta säilyttävät kuitenkin tasonsa yllättävän hyvin. Sarjan huumori keikkuu rohkeasti ja kainostelematta hyvän maun rajoilla ja suurimman osan ajasta ollaan alapäähuumorin parissa, lisäksi seksuaali- ja rotuvähemmistöt saavat myös osansa vitsitykityksessä. Lisäksi lähes joka jaksossa on Baywatchille irvaileva montaasiosio jossa esitellään isoja tiss… naiskauneutta, silmänruokaakin on siis hyvin tarjolla. Kuten jo aiemmin tuli selväksi niin Son of the Beachin juonikuviot eivät ole mitenkään monimutkaisia, mutta sarjan suola onkin todella onnistunut kieli poskella -asenne mikä välittyy suoraan katsojalle, siksi sarjaa onkin helppo katsoa, oli kyseessä lähes mikä tahansa jakso.
Sarjan yksi ykkösnimistä on ehdottomasti Timothy Stack joka toimi sarjassa käsikirjoittajanakin. Stackin näyttelemä hahmo Notch Johnson ei sarjan ystävien parissa paljoa esittelyjä kaipaa. Tämä kalpea mies on kuin repäisty jostain muualta rantavahdin hommiin ja Johnsonin ei edes tarvitse aina sanoa mitään, pelkkä hänen tyhmän itsevarma olemuksensa tuo jo hymyn katsojan huulille. Tämä sama hahmo nähtiin myöhemmin Stackin esittämänä muutamaan otteeseen sarjassa My Name Is Earl. Notch Johnson siis johtaa tätä omanlaatuista rantavahtien ryhmää joka tunnetaan myöskin nimellä SPF-30. Johnsonin lisäksi siihen kuuluvat natsivitsejään laukova bodari Chip Rommel (Roland Kickinger), blondin tyhmyyttä esiin tuova B.J. Cummings (Jaime Bergman), stereotyyppistä jamaikalaista esittävä Jamaica St. Croix (Leila Arcieri) ja se joukon fiksuin eli Kimberlee Clark (Kimberly Oja). Kaikki nämä hahmot tuovat toki oman mausteensa kehiin ja he vahvistavat kieltämättä sarjaa (kukin omalla tyylillään). Päähahmojen lisäksi sarjassa vilahtaa mainioita sivuhahmoja, kuten miehekäs kalataco-kojun ylläpitäjä Ellen (Lynne Marie Stewart) ja rannalla asustava koditon Chappy (Jack Riley) johon oletettavasti kohdittuvat kaikki pummivitsit.
Son of the Beach on siis ainakin itselleni yksi parhaimmista ja ikimuistoisimmista kesäsarjoista. Notch Johnson on jo itsessään sellainen hahmo joka huokuu huumoria, ja vaikka sarja luottaakin kaavamaiseen tyyliinsä (mikä toki koitui ikäänkuin sen kohtaloksi kolmannella ja viimeisellä kaudella) niin siitä välittyy poikkeuksellinen fiilis kun vitsejä lauotaan turhaan kainostelematta. Kaikenkaikkiaan Rantojen Kunkku on parhaimmillaan mainiota komediaviihdettä vielä tänäkin päivänä, onkin harmi ettei sarjan kahta DVD-settiä löydy kovin helposti enää suomesta.
