Moderni versio Robert Louis Stevensonin klassikkoromaanista alkaa tehokaan salaperäisesti, vaikka sarjan nimestä voi päätellä kaiken oleellisen. Tom Jackmanilla (Nesbitt) on nimittäin semmoinen ongelma, että herran ilkeä alter ego pyrkii vähä väliä pintaan. Jackman pyrkii keksimään tilalleen ratkaisun, mutta saa yllättäen tietää kenties olevansa uudelleen syntynyt tohtori Jekyll / herra Hyde. Koska ”puoliskot” eivät ole tietoisia toistensa tekemisistä, pyrkii Tom suojelemaan perhettään ailahtelevalta idiltään. Lisäksi Tomin persoonallisesta persoonallisuusongelmasta tuntuvat olevan kiinnostuneita muutkin kuin psykiatrit.
Oi kyllä, sarja väittää pokkana Stevensonin teoksen tapahtumien olevan totuuspohjaisia. Tämä Steven Moffatin idea ei kuitenkaan oikeastaan haittaa, sillä kyseessä ei ole mikään kesy sovitus. Turvavöiden kiinnittäminen ennen sarjan katselua on kannatettava ajatus, sillä yllättäviä ideoita ja vauhtiakin piisaa.
Moffat tietää, miten katsoja hurmataan. Esimerkiksi pilottijakson alku on niin tehokas, että katsoja on välittömästi koukussa. Tämän jälkeen tarinan kertominen useamman henkilön näkökulmasta tai viivytellenkään ei ole juuri haitaksi. Jackmanin tilan luonne ei ole mikään arvoitus, mutta kun sen taustaa hiljalleen selvitellään, nauliintuu katsoja istuimen etuosaan. Siitä paikasta onkin loistava näköala James Nesbittin erinomaisen tuplaroolisuorituksen seuraamiseen. Tomina hän on hillitty ja ennen kaikkea uskottavan pelokas. ”Hydena” hän sen sijaan revittelee ja näyttelee jopa viihdyttävällä tavalla yli. Hillityssä ja mieleen jäävässä roolisuorituksessa muut näyttelijät epäonnistuvat. Vain Nesbittin näyttely vastaa hahmo(j)a: ”Hyde” on pelottava ilmestys ja hyvä vastapari Tomille.
Nesbittin ansiosta sarja onkim parhaimmillaan sarja seuratessaan ”Hyden” vaiheita. Tällöin katsoja viedään välillä myös hiiviskelevän kauhun puolelle, mikä ei suinkaan johda huonoihin lopputuloksiin vaan sarjan parhaisiin hetkiin. Tunnelma on taattu.
Tehokkaiden alkuasetelmien ja loistavan tunnelman virityksen jälkeen onkin pettymys, että sarja matkaa lopussa kohti suurta välienselvittelyä suuren selityksen sijasta. Kuusiosainen sarja lipeää nimittäin näkyvästi kohti viihteellisyyttä loppua lähetessään. Tämä on sääli myös siksi, että sarja ei pysy nimelleen uskollisena. Pelkkä ”Jekyll” sarjan nimenä viittaa enemmänkin Jackmanin omaan valintaan toimissaan ”Hyden” kanssa. Sarjassa kuitenkin seurataan vain tovi Tomin moraalista murenemista, missä olisi ollut paljon aineksia. Nyt lopetuksen sävy lipsahtaa siis syystäkin pettymyksen puolelle.
Kuusi jaksoa kuitenkin vierähtää ohi nopeasti, sillä typistetyllä pituudella sarja varmistaa tuoreutensa. Kertakohtaaminen tämän herrasmiehen kanssa riittääkin. Hieman tosin jää kolkuttelemaan merkintä DVD:n kannessa: Jekyll – Series 1 ei kuulosta parhaalta mahdolliselta nimeämisvaihtoehdolta, jos tarinan piti olla alun perinkin vain kuusijaksoinen. Nyt sarjan lopetus on sentään tyydyttävä kevyessä arvuuttelussaan. Kuka sanokaan viimeisen sanan – ja kenen suulla?
