Gummeruksen tietosanakirjassa Tietojätti 2000 termi satiiri määritellään seuraavasti: “(lat.) pureva ja pilkallinen kirjallinen tuote, jossa usein arvostellaan yhteiskunnan ilmiöitä ja ihmisten ominaisuuksia. Myös nokkela ja henkevä ilkeys.” Satiirista tuntuvat olevan siis melko kaukana sellaiset asiat kuin vaikkapa veri (“punainen, tahmea, verisuonissa virtaava neste. Koostuu kellertävästä nesteestä, plasmasta, sekä siinä olevista verisoluista” [lyh.]) ja avaruusase (“avaruudessa aseena käytettävä satelliitti tms.”), mutta samaisen tietosanakirjan sivuilta löytyy kyseisille asioille myös yhdistävä tekijä.
“Verhoeven, Paul (s. 1938) hollantil.-amer. elokuvaohjaaja. Hollywood-uran mainittavimmat teokset Robocop (1987), Total Recall – unohda tai kuole (1990), Basic Instict – vaiston varassa (1992) ja Starship Troopers – universumin sotilaat (1998)”
Käsittelyssä on siis teoksista viimeisenä mainittu, tulevaisuuteen sijoittuva Starship Troopers, jossa ihmiskunta käy taistoon ulkoavaruuden ötökkälajin kanssa. Pohjimmiltaan koko sotakarkelo on lakkaamatta ihmiskunnan perusmentaliteetille, yhteiskunnallisille ilmiöille ja militarismille naureskeleva satiiri. Toisaalta Verhoeven ja efektimies Phil Tippett, joka on työskennellyt myös Tähtien sota-, Jurassic Park– ja Robocop-elokuvien parissa, ovat luoneet mahtavia ja viihdyttäviä taistelukohtauksia.
Ikävä kyllä nämä kaksi osa-aluetta – satiiri ja toiminta – eivät kohtaa luontevasti. Tyyli vaihtuu töksähdellen, kun toiminta alkaa. Tietojätin mukaan “veren päätehtävä on eri aineiden kuljettaminen kehossa”, mutta Verhoeven lähinnä lätkii punaista nestettä seinille. Verenkierrosta tuttu plasmakin on käytössä lähinnä taivaalle kohoavana sinisenä tulituksena. Myös ohjaajan lempilapsiin lukeutuva seksualiteetti (“sukupuolielämä, erotiikka”) saa häiritsevän suuren roolin. Näin ollen pirullisen ovelat oivallukset hukkuvat vereen, avaruusefekteihin ja tisseihin. Onhan kaikkia kolmea kiva päästä näyttämään, mutta todella harvoin ne tukevat elokuvan toista puoliskoa. Elokuva muistutteleekin katsojaa satiiristen elementtien olemassaolosta vähä väliä ruutuun töksähtelevien propagandavideoiden avulla.
Propagandavideotasoa ovat myös yksiselitteiset hahmot, jotka sopivat elokuvan pilkkaosioon, mutta joista on hankala välittää taistelukentällä. Videopelin tavalla panoksia lisäävissä taistelukohtauksissa laitetaan verta pakkiin, kuteja kehiin ja limua naamaan. Toiminta on kyllä näyttävää ja viihdyttävää, mutta sekoittuu satiirin kanssa yhtä tasaiseksi liuokseksi kuin vesi ja öljy. Starship Troopers on ihan hyvä ja virkistävä elokuva, mutta ei kuitenkaan osiensa summa – pikemminkin tässä haaskataan hyvää potentiaalia (“[lat.] suorituskyky, mahdollisuudet, voimavarat”).
