Kun näytelmäkirjailija James Barrien viimeisin näytelmä saa murska-arvostelut, hän alkaa kaipaamaan uutta inspiraatiota, ja sitä hän saakin tavattuaan leskirouva Sylvia Dawyesin ja tämän neljä poikaa Lontoolaisessa puistossa. Nämä pojat ovat avain hänen uuteen tulevaan mielikuvitusmaailmaansa. Samalla James toimii pojille loistavana isän korvikkeena. Jamesin viettäessä paljon aikaa Dawyesien luona, tämän oma avioliittokin alkaa rakoilla. Lopulta Jamesin ja poikien kokemukset tiivystyvät näytelmään, pojasta joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi.
Finding Neverland perustuu tositapahtumiin. Sen on ohjanut upealla otteella Marc Forster. Se sisältää aivan loistavaa musiikkia. Lavastus ja puvustus huokuvat täydellisyyttä, mutta elokuvan vahvuus ovat silti näyttelijät.
Kate Winslet esittää Sylviaa erittäin hienosti ja tulkitsee tuberkuloosipotilasta realistisesti. Julie Christiekin vetää hyvän suorituksen Sylvian tiukkana äitinä. Myös Hoffmanin Dustin vetää kyynisen teatterinjohtajan roolinsa mahtavalla tavalla. Lapsinäyttelijät ovat aivan fantastisia, eivätkä ollenkaan teennäisiä. He osaavat näytellä! Etenkin Freddie Highmore loistaa. Kuitenkin shown varastaa ansaitusti ja Oscar-ehdokkuuden arvoisesti (ei kovin yllättävästi) Johnny Depp. Hän vetää Barrien hahmonsa täydellisesti. Hän osaa olla lapsimielinen leikkivä isähahmo, ja toisessa kohtauksessa haudanvakava ja realistinen. Ainut miinus Deppin hahmosta tulee siinä, että tämä on huomattavasti sliipatumpi verrattuna oikeaan Barriehen.
Tämä elokuva on siitä aivan mahtava, että tämä ei ole lapsellinen, mutta silti lapsi nauttii tästä. Tämä ei ole imelä, mutta ei kuivakaan. Tässä on juuri sopiva koskettavuus, joka ei kertaakaan sorru sentimentaaliseksi sotkuksi. Elokuvassa on myös paljon hienosti toteutettuja ja taiteellisia kohtauksia esimerkiksi: Jamesin kuvitelma, lapsista jotka hyppäävät ikkunasta ja lentävät pois, ja Sylvian astuminen mikämikämaahan. Elokuvassa on myös joitain hauskoja kohtauksia. Kuitenkaan Finding Neverland ei ole täydellinen elokuva, siitä puuttui se jokin. Ja ehkä vähän pituutta jopa lisää.
Tiivistettynä tämä on siis:
Satumatka, jossa kohtaavat perhe-elokuvien hyväntuulisuus, lumoava taianomaisuus, sekä aikuisen makuinen realistisuus ja koskettavuus.
