Monet ovat kutsuneet Red Sonjaa Conan -elokuvien kopioksi, eikä mikään ihme kun tämäkin niiden tapaan pohjautuu kirjailija Robert E. Howardin hahmoihin. Mutta kyseessä on kuitenkin loppupeleissä täysin omanlaisensa tapaus, sillä elokuvaan ei ole esimerkiksi sotkettu läheskään yhtä valtavaa määrää fantasiaa mukaan, mitä molempiin Conan -filmeihin (Conan barbaari ja Conan hävittäjä). Muutenkin Red Sonja on oma juttunsa, sillä se ei myöskään kerännyt läheskään yhtä suurta tuottoa, mitä Conan barbaari aikoinaan. Ja sitä paitsi The Governatorina tunnettu Iso-Arska ei ole tällä kertaa pääosassa, vaan miehelle on annettu pelkkä sivurooli Brigitte Nielsenin näyttelemän “Red” Sonjan rinnalle. – Schwarzeneggerin faneja (kuten minua) moinen saattaa harmittaa, mutta muita tuskin ei.
Sonjan (Nielsen) rauhallinen elämä tuhoutuu täysin, kun “ilkeä” kuningatar Greden (Bergman) tappaa hänen vanhempansa. Sonja päättää lähteä kostoretkelle ja saa ihmeellisiä voimia erään näyn kautta. Valitettavasti kuningatar Gredenillä on hallussaan talismaani, jolla voi tuhota koko planeetan. Matkallaan Sonja tapaa voimakkaan Kalidorin (Schwarzenegger), joka aikoo auttaa tätä miten ikinä pystyykään.
Tarina etenee muutamaa kohtausta lukuunottamatta mukavasti eteenpäin miekkailun ja taistelemisen parissa. Taistelukohtauksissa on tyyliä ja myös niiden visuaalinen puoli on kunnossa. Valitettavasti Arnoldille ei ole kuitenkaan suotu niin kauheasti ruutuaikaa heppujen listimisessä, sillä sehän juuri on tämän ja Conan -leffojen parasta antia. Tällä kertaa show´n varastaa toisinaan hermoille käyvä Brigitte Nielsen punatukkaisena Sonjana.
Näyttelijät eivät elokuvassa mitään kummoisia ole. Ainoastaan Schwarzeneggerin roolisuoritus yltää loistavaksi ja alun perinkin katsoin tämän vain ja ainoastaan hänen takia. Bergman mukamas häijynä pahiksena on rasittava, samoin Ernie Reyes jr. typeränä prinssi Tarnina, jolla ei ole lainkaan käytöstapoja. Sonjankin roolissa olisi hyvin voinut olla Nielsenin sijasta joku toinen. Paul L. Smith on hauska hemmo, jonka tekemisiä seuraa mielellään, mutta hänenkin osansa jää melko snadiksi.
Vaikka Red Sonja ei nyt mikään huippuluokan teos olekaan, se onnistuu tehtävässään vallan mainiosti; Se meinaan tarjoaa juuri sitä puhdasta ja älytöntä viihdettä, mitä siltä osaa parhaiten odottaa. Juuri tämän tämän takia kenenkään ei kannata ottaa tätä missään nimessä vakavasti, vaan pelkkänä hölmönä barbaarikohelluksena.
