Ok, myönnän heti alkuun sanoneeni joskus, että Stephen Kingin ainoa ohjaustyö Maximum Overdrive on sen luokan pannukakku, että se kaipaisi uusioversion edes jonkin sortin asenteella varustettuna. Nyt nähtyäni ko. elokuvan remaken (vieläpä kanadalaisena & tv-leffabudjettilla varustettuna) haluan ehdottomasti kiistää koko toiveen olemassaolon. Tai sitten yksinkertaisesti vetoan ”edes jonkin sortin asenteella varustettuna” –ehtolauseeseen. Vuoden 1997 Trucks eli Kuoleman rekat on nimittäin totaalisen asenteeton leffa.
Trucks-novellia lukemattomana en tohdi sanoa, miltä kohdin leffa on uskollinen stoorille ja miltä ei, eikä sillä ole väliäkään, mutta ainakin Maximum Overdriveen yhtäläisyydet ovat suuret. Huonot näyttelijät on vain korvattu huonoilla näyttelijöillä, hukassa oleva ohjaaja hukassa olevalla ohjaajalla ja puolinainen kauhuväkerrys puolinaisella kauhuväkerryksellä. Ja mikä pahinta, AC/DC:n soundtrack on vaihtunut mitäänsanomattomaan pakkopullajännäritaustaan.
Ensimmäiset naurut tarjoillaan nopsaan, kun irstaasti päähenkilöneidille puhuva miekkonen jää vangiksi oman rekkansa konttiin. Eikä se teinikapinalliseksi hahmoksi ajateltu tyttönenkään oikein vakuuta. On hyvin 90-lukulaisen halpaa kuvastaa nuoren kapinaa kahdella naamalävistyksellä, punertavalla tukalla ja ”Daddy!”-kommenteilla. Karski UFO-miittiin saapunut ex-solttu eli kapinallisen dädi, punapäinen sankari sekä epätoivoiseen tehtävään joutunut paikallinen shortsisankaritar Hope istuvat kaiken kummallisuuden keskelle juuri yhtä hyvin kuin tappamisenhimoinen rekka valtatielle.
Pahimpia ongelmia ongelmavyyhdissä on kauhuleffan siloteltu olemus. Jännitettä ei tästä rekkarallista löydy etsimälläkään ja rekat pahiksina on juuri yhtä pelottavaa kuin miltä se kirjattunakin kuulostaa. Tässä tosin syyttävä sormi osoittaa Herra Kingiin ja hänen vähän turhan vilkkaaseen mielikuvitukseensa. Vaan ehkäpä jokaista Hohtoa ja Vihreätä Mailia kohden täytyy syntyä jokunen Kuolemat rekatkin.
Lunariin sijoittuvat kuskittomien rekkojen kokoontumisajot huipentuvat siihen, ettei (tässäkään versiossa) huipennusta ole, joskin viimeiset kymmenen sekuntia ovat niin hersyvää X-files-ajan lopetusta, että puolikas säälipojohan siitä lohkeaa. Palikkamaisten näyttelijöiden ilmeissä piisaa naurettavaa, ja Timothy Bushfieldin vakavuus se vasta on ratkiriemukasta. Tai se irrallisista kohtauksista irrallisin kun lelurekka käy posteljoonin kimppuun.
Kuoleman rekkoja ei raaski suositella juuri kellekään, vaikka parit laatukomedian merkit täyttyvätkin. Täytyy toivoa, että (ilmeisestikin edelleen suomi-DVD:ttä olevan) Kuoleman rekkojen VHS:t hautautuvat pölykasojen alle, eikä kukaan löydä niitä. Toki silloinkin on mahdollisuus, että avaruuden energia-aalto ottaa ne haltuunsa ja luo niistä… Tappajakasetteja!
Ideaa jatko-osaan kenties?
