Prinsessan ryöstölle minulla oli kovat odotukset: ylistetty kulttileffa, ja vieläpä tajunnanräjäyttävän Stand by me:n ohjanneelta nerolta Rob Reinerilta. Elokuva oli kuitenkin aikamoinen pettymys, vaikka ihan jännittävä ja hauska ajoittain olikin.
Elokuva alkaa kehystarinasta – joka on varmasti yksi turhimmista, ärsyttävimmistä ja imelimmistä kehystarinoista ikinä – jossa isoisä alkaa lukea kirjaa vaivaantuneelle pojanpojalleen tämän ollessa sairaana. Kirjan tarina kertoo jostain kaukaisesta ja muinaisesta valtakunnasta, jossa häitään odottava prinsessa joutuu rosvojen nappaamaksi. Tästä alkaa hurja seikkailu joka on pullollaan taisteluita, huijaamista, romantiikkaa, hirviöitä, taikuutta, kidutusta ja muuta jännää.
Aika tyypillinen fantasiaseikkailu siis. Fantasiatarinana “Prinsessan ryöstössä” ei sinänsä ole mitään vikaa – paitsi turha kehystarina – jos sitä vertaa vaikka Disneyn piirrettyihin. Tarina on jännittävä ja mielikuvituksellinen ja se pitää mielenkiinnonnan ainakin lähes koko ajan yllä, ja mukaan mahtuu myös huumoria, jopa älykkään itseironista huumoria.
Mikä sitten elokuvassa on vikana? No, kun elokuva on kerran Rob “saa raavaat miehetkin liikuttumaan” Reinerilta ja se on saanut niin paljon ylistystä ja mainetta, odottaisi sen olevan jotain muutakin kuin fantasiaseikkailu: jotain älykästä, syvällistä, koskettavaa, kekseliästä. Mutta ainakaan minusta se ei vain ole; se on pelkkä fantasiaseikkailu. Siinä ei ole mitään erityisen luovaa, tuoretta tai yllättävää, ei mitään teemaa tai sanomaa ja sen lattea rakkaustarina ei kosketa.
Aivan erityisen tympeää elokuvassa on sen henkilöhahmojen tylsyys: päähyvis Wesley (Cary Elwes) on täydellinen, virheetön sankari, pääpahis Humperdinck (Chris Sarandon) mustavalkoinen pahuuden ruumillistuma ja itse prinsessa Buttercup (Robin Wright Penn) niin avuton, passiivinen ja miesten avusta riippuvainen että kaikki vähänkään feministiset katsojat varmasti ärsyyntyvät. Sidekick Inigo Montoya (Mandy Patinkin) on mukamas kovinkin kiinnostava hahmo kostopakkomielteineen, mutta ei hänessäkään minusta mitään kovin erikoista ole.
Vähän tulee syyllinen olo näin kielteisen arvostelun kirjoittamisesta. Ehkä minulla on vain epäkypsä elokuvamaku ja oikeasti “Prinsessan ryöstö” on jotenkin ironinen ja älykkäästi postmoderni enkä vain tajua sitä. Joka tapauksessa voin suositella elokuvaa ainakin kaikille lapsille ja lapsenmielisille, jotka nauttivat kunnon kursailemattomasta fantasiasta. Ei elokuva huono ole, vaan aivan katseltava, ainakin jos kehystarinakohtaukset kelaa kaukosäätimellä yli.
