Mihin Eschnapurin tiikeri jäi, eli keskelle kuivaa ja kuumaa hiekkaerämaata, siitä Maharadjan kosto jatkaa. Fritz Lang teki tämän leffansa kanssa siis hieman samoin kuin George Lucas paljon myöhemmin Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun kohdalla. Erona Langin ja Lucasin elokuvien välillä on silti se, että Maharadjan kostoa oli mahdollista käydä äimistelemässä jo samana vuonna kuin Eschnapurin tiikeriä. Syömmensä romanttiselle seikkailutarinalle menettäneet eivät siis joutuneet kovin pitkään odottamaan intialaisen tanssijattaren ja salskean saksalaisarkkitehdin kohtalon ratkeamista.
Tasoltaankaan tämän kahteen osaan jaetun kertomuksen osat eivät eroa niin kuin Lucasin leffat. Jos Eschnapurin tiikeri hurmasi syvän sinisenä läikkyvällä vedellä, valkeaseinäisellä palatsilla, kultakoristeilla ja muulla silmänruualla, Maharadjan kosto jatkaa samalla linjalla. Toisaalta Maharadjan kostossa ovat läsnä samat epäkohdat kuin Eschnapurin tiikerissäkin: Katsoja arvaa jo kaukaa ennalta, mitä elokuvassa tulee tapahtumaan. Samaten näytteleminen on suurieleistä teatteria ja kaikki puherooleissa näkyvät intialaiset hupaisasti vain intialaisiksi maskeerattuja saksalaisia. Niinpä niin, eksotiikkaa pitää yleisölle tarjoilla, mutta vaikka tätäkin osaa kertomuksesta kuvattiin Intiassa, ei tekijöillä riittänyt uskallusta tai luottoa ottaa puherooleihin aitoja intialaisia. Illuusio Intiasta muuttuu leffassa pahimmillaan melkein vierasplaneettalaiseksi, kun kaikki haastelevat jouhevasti saksaa ja tumminkin paikallisvärin edustaja on vain vahvasti maskeerattu tyyppi D-markan entisestä valtakunnasta.
Tarinan kakkososa toimii huonosti yksinään katsottuna, joten Eschnapurin tiikerin näkeminen ennen Maharadjan kostoa on oikeastaan välttämätöntä. Niin katsojalle selviää, miksi tanssijatar-Sheeta (Paget) on pakosalla rikkaan hallitsijansa (Reyer) palatsista, ja miten saksalaisarkkitehti Berger (Hubschmid) on koko tapaukseen sekaantunut. Vaikka tarina ei jännittävyydessään pärjää kunnolla edes kehnoimmalle Indiana Jones -elokuvalle, sen häveliäisyydessään vanhanaikainen romantiikka saattaa viehättää joitakin katsojia. Esimerkisi itävaltalaiskeisarinna Sissin vaiheita kuvanneisiin Romy Schneider -leffoihin ihastuneet tuskin haluavat jättää Eschnapurin tiikeriä ja Maharadjan kostoa kesken.
