Tämä Lumikki oli sijoitettu TV:n ohjelmakartalle niin mustaan metsään, että melkein jäi katsomatta. Kun näyttelijäkaarti on niinkin epätasainen kuin tässä (Alienien rautanaisesta Ally McBeal -sarjan söpöjuristiin), eivät odotukset olleet kovin korkealla. Mutta kun leffalle on pantu korkea ikäraja ja mäiskäisty “Tosi Pahaa Tawaraa Aitoon Grimmin Veljesten Tyyliin” -polttomerkki, niin mikäpä siinä.
Tästä sadusta puuttuvat prinssit ja kääpiöitäkin oli lopulta näkyvissä vain yksi, mutta peruselementit ovat silti tallella. Lumikin (Keena) äiti potkaisee tyhjää, kingi isä (Neill) nai pahan noidan (Weaver) ja Lumikki joutuu pakosalle äitipuolen himoitessa hänen henkeään. Noitanainen on täysi sekoboltsi, joka harrastaa verikekkereitä kammiossaan ja palvoo kuollutta poikaansa. Siinä sivussa hän hurvittelee kuninkaan sänkykamarissa ja vähän muidenkin. Kunkkuparka ei tahdo akan vauhdissa pysyä.
Weaver on nainen paikallaan. Hän on varsin uskottava, häntä katselee ihan ilokseen sekä rumana että kauniina ja hän antaa tarpeeksi tilaa myös muille näyttelijöille. Lumikinkin esittäjä tekee hyvää työtä, vaikka kalpean kaunottaren rooli ei kovin kummoinen olekaan.
Käsikirjoituksessa on mielenkiintoisia eroavuuksia alkuperäissatuun. Seitsemän kääpiötä on korvattu rujoilla äijillä, jotka eivät kuninkaiden tyttärille kumartele. Lumikkikaan ei lopulta ole niin puhtoinen kuin Disney -versiossa.
Mikään mestariteos Lumikki mustassa metsässä ei ole, mutta hyvin kiintoisa pätkä kumminkin. Niinkin kiinnostava, että sen voisi katsastaa toiseenkin kertaan.
