Helvetti, kuka kuvasi minua eilen illalla? Tällä fiiliksellä istuin pimeässä leffateatterissa edellisen illan karaokerevityksen aiheuttama häpeänpuna poskillani. Tuttuakin tutumpaa tarinaa, osuvaa naishuumoria parhaimmillaan! Leffayleisöstä suurin osa taisi olla samaa mieltä; sen verran loihakkaa naurunremakkaa oli havaittavissa.
Ensimmäinen ajatus castingin onnistuneisuudesta arvellutti, mutta Renee Zellweger sopi rooliin kuin nyrkki silmään. Kilojen kartuttaminen kannatti! Roolin katu-uskottavuus tuli “ei aina niin täydellinen Bridget” -imagon myötä. Selluliitit, mässäily ja nyyhkyiskelmät – tuttua, tuttua…
Hugh Grant yllätti roolissaan – miksi ihmeessä kaikki aikaisemmat lälläriroolit on hänelle annettu? Naisnäkökulmasta tarkasteltuna mies onnistui enemmän kuin hyvin vedättelevänä pomomiehenä – oikea ketkujen ketku ja vielä uskottava sellainen.
Muissa osissakin oltiin onnistuttu, ihmistyypit löytyy meidän jokaisen lähipiiristä. Sivurooleista ehkä parhaiten oikeaan tunnelmaan sai ystäväjoukko – aina mukana sekä hyvässä että pahassa tukien ja kannustaen!
Kaikenkaikkiaan loistava elokuva, josta tuli hyvälle mielelle. Huumorinsa puolesta leffa puhuttelee ehkä enemmän naisyleisöä, mutta miksei myös pienenä opetuselokuvana naissuhteissa kamppaileville miehille.
Suositelen katsomaan railakkaan perjantai-illan jälkeen lauantai-iltana pizzan, sipsien, jaffan, jäätelön ja salmiakin kanssa – omat mokat tuntuu puolta pienemmiltä!
Nimimerkki: 😉
