Eläintarha on historiaa. Edes Bob Fossilista (Fulcher) ei The Mighty Booshin toisella kaudella nähdä kuin pieni vilaus ja sekin vasta loppupuolella. The Mighty Boosh on muuttanut kämppään, jota asuvat päähenkilöiden, Vince Noirin (Noel Fielding) ja Howard Moonin (Barratt), lisäksi enigmaattinen shamaani Naboo (Michael ”Noelin veli” Fielding) sekä hänen gorillakaverinsa Bollo (Brown). Tuo kämppä on tietysti retron, trendien ja mukavuuden sillisalaatti, jossa lähinnä pistäydytään seikkailujen välillä.
Monty Pythonin, Älypäiden ja psykedeelisen Pikku Kakkosen risteytykseltä vaikuttavan The Mighty Booshin kakkoskausi tuoksahtelee välillä vahvasti kierrätysmateriaalille. Vaikka toinen kausi on kaksi jaksoa lyhyempi kuin ensimmäinen, sitä kirjoittaneen pääosakaksikon ideat tuntuvat olleen vähiin päin. Pahiten puute kaikuu sarjan lauluista ja Noel Fieldingin muuntautumiskyvyn rajallisuudesta. Säveltämisestä jälleen vastannut Julien Barratt soljuttelee kuuluville kovin vähän mitään ihmeellistä, eikä Noel Fielding usein hätkäytä kuin upealla tukallaan ja vaatevalikoimallaan. Toisto, kuten vaikkapa kuumiehen aina samaa kaavaa rullaavat sutkautukset, alkavat piinata erityisesti jaksoja katsottaessa kerralla monta putkeen. Toisaalta, kun Booshin porukalla välähtää, sen välähdyksen leimu sumentaa epäkohdat alleen tehokkaasti.
Toisen kauden toinen episodi, The Priest and the Beast on miltei yksinomaan Carlos Santana -rytmien inspiroimaa legendaa bändistä nimeltä Bongo Brothers. Surrealistisia mittoja tavoitteleva stoori uuden saundin etsinnästä on ehdottomasti kauden hauskimpia – ei pelkästään Bongo Brothersien mieltäavartavien tukkalaitteiden vuoksi, vaan myös ihan muuten. Fountain of Youthissa iloa luo yksinäinen santapaperimies, kuudennessa jaksossa, The Nightmare of Milky Joe taas kärvistellään autiolla saarella kookospäisen heilan kanssa. Kauden boksin lisukkeena olevista dokumenteista käy ilmi, että tekijät halusivat kehittää sekä Vinceä että Howardia toiselle kaudelle tultaessa. Jostakin syystä viimeisessä episodissa tuntuu kuitenkin siltä kuin hahmot olisivat äkkiä palanneet ykköskauden tasolle.
Koska Boosh-fania tietysti haluttaisi nähdä vielä lisää samaa kuudennen jakson jälkeen, on toisen kauden boksiin pakattu myös sarjan alkuperäinen pilotti sekä Boosh-tyyppien tekemä epä-Boosh-lyhäri Sweet. Pilotti on valmiiksi naurettu (kömpelöä), ja se on käytännössä ensimmäinen versio ensimmäisen kauden jaksosta nimeltä ”Tundra”. Versioiden välillä on eroa, sillä tämä on hiomattomampi, levottomampi ja kuuluisana tutkimusmatkaaja Dixon Bainbridgenä nähdään pilotissa Matt Berryn sijasta pitkä ja hoikka Richard Ayoade. Sekä pilotti että lyhäri ovat kuitenkin hauskoja kokemuksia, vaikka lopulta itse dokkarimateriaali saattaa huvittaa niitäkin enemmän. Semihyvää settiä, jonka jälkeen voi avarin mielin siirtyä sarjan kolmanteen kauteen.
The Mighty Booshin 2. kauden levyiltä löytyy tekstitys vain englanniksi.
