Jokainen vähänkin enemmän populaarikulttuuria ja -musiikkia harrastava tuntee varmasti Kurt Cobainin, Grungen isähahmon, lohduttoman elämäntarinan. Mies syntyi 1967 Aberdeenin pikkukaupungissa Yhdysvalloissa ja jo lapsena hänestä varttui pienen punaniskakaupungin outolintu jota vieroksuttiin yleisesti, mm. siksi että poika kehtasi kritisoida kovaan ääneen koulua ja kirkkoa ja siksi ettei poika ollut kiinnostunut lainkaan urheilusta kuten pitäisi, vaan kulttuurista ja musiikista. Hänen ollessa kymmenen hänen vanhempansa erosivat ja Kurt asui milloin missäkin, milloin jommankumman vanhempansa luona, milloin ystävällisten ja vieraanvaraisten sukulaistensa luona, milloin kasvattivanhempien luona ja milloin taas sillan alla. Näihin aikoihin alkoi myös Kurtin koko lyhyen elämänsä ajan kestänyt huumeiden käyttö. Teini-iässä hän alkoi kiinnostua hard-rockista ja niinpä hän perusti useita bändejä ystäviensä kanssa. Jäsentenvaihdokset olivat sangen yleisiä, kunnes Kurt perusti basisti Chris Novoselicin ja rumpali Dave Grohlin kanssa yhden aikamme tunnetuimmista yhtyeistä, sisäistä rauhaa ainakin nimensä puolesta korostavan Nirvanan.
Ollessaan parikymppinen hän tapasi rock- ja huumepiireissä tulevan elämänkumppaninsa Courtney Loven, jolla oli hyvin samanlainen elämäntarina takanaan kun Kurtillakin ja joka oli (ja on edelleenkin) tunnettu agressiivisuudestaan ja räyhäämisistään julkisilla paikoilla. Nirvana tehtaili hittejä tasaiseen tahtiin, kuuluisimpana ehkä joidenkin mielestä koko 1990- luvun alkua kuvannut Smells like Teen Spirit. Nirvana keikkaili paljon, jopa RuisRockissa asti kesällä 1992. Sen kummemmin suomalaiset kun muutkaan fanit eivät kuitenkaan osaanneet aavistaa millä tavalla Cobainin yksityiselämässä kiehui. “Olen kuin kierrätetty John Lennon”, oli yksi miehen kuolemattommista sloganeista. Rauhaton avioliitto Loven kanssa, huumeet, ja lapsuuden traumat syöksivät Kurtin helvettiin josta edes parivuotias tytär Francis Bean (isänsä mielestä lapsi näytti aivan pavulta) ei onnistunut häntä pelastamaan.
Lopulta huhtikuun alussa 1994 alkoi tapahtumaketju, joka tulisi järisyttämään koko Pop-maailmaa. Cobain karkasi vieroituskliniikaltaan ja muutaman päivän kuluttua hänen äitinsä teki hänestä katoamisilmoituksen, ilmoittaen poikansa olevan todennäköisesti aseistettu ja itsetuhoinen. Vajaa viikko myöhemmin eräs sähköasentaja löysi hänen ruumiinsa hänen miljoonakartanonsa autotallin ullakolta. Cobain oli teljennyt itsensä huoneeseen, kirjoittanut jäähyväisviestin, ruiskuttanut itseensä kolme kertaa tappavan annoksen heroiinia ja ampunut itsensä haulikolla. Ruumis oli lojunut huoneessa kolme päivää. Hän oli kuollessaan 27-vuotias, aivan kuten myös Jim Morrison, Janis Joplin ja Jimi Hendrix. Cobainin ruumiin löydyttyä valtava suruaalto valtasi hänen faninsa ja innokkaimmat heistä tekivät jopa itsemurhan hänen perässään. Maailma oli menettänyt yhden persoonallisimmista länsimaisista muusikoista ja pieni Francis Bean isänsä.
Onneksi Cobainin muisto elää yhä. Miestä mainostavia t-paitoja näkyy katukuvassa Suomessakin ja hän on toiminut esikuvana, lähes messiaana, useille julkkiksille jotka ovat nousseet ankeista kotioloista huolimatta suoraan huipulle. Häntä arvostetaan myös suurena lauluntekijänä. Myös allekirjoittanut on Nirvanan fani henkeen ja vereen ja ehkä juuri siksi tämä Nick Broomfieldin “kohudokumentti” ei todellakaan iskenyt meikäläiseen. Tiedä häntä.
Kun näin tämän filmin kirjaston hyllyssä, ajattelin kansiteksteistä päätellen tämän olevan jotain todella kovaa kamaa. Siinä kun luettiin nauhalta paljastuvan “totuus Kurt Cobainin elämästä” ja lisäksi uhottiin Courtney Loven yrittäneen useasti estää tämän dokumentin ulostulo. Siispä lainaustiskille. Kotiin päästessäni ensin hämmennyin, sitten raivostuin ja lopuksi olin vähällä nukahtaa. Ainakin opin olemaan vastedes luottamatta liikaa helppoihin mainoslauseisiin.
Dokumentissa on kyllä yritystä. BBC:n toimittaja Broomfield kiertelee kameramiehen kanssa vähän siellä sun täällä aina Seattlesta Aberdeeniin haastattelemassa milloin ketäkin Cobainin elämään liittyvää henkilöä. Haastateltavana on mm. Courtney Loven isä, joka on kääntynyt melkoisen radikaalisti tytärtään vastaan, Cobainin ja Loven vanhoja piikittelykavereita, Kurtin täti, paparazzeja, poliiseja, läskejä nahkaan pukeutuvia likaisia äijiä etc…
Dokumentilla ei ole oikeastaan minkäänlaista päämäärää. Se hortoilee aiheellisesti vähän siellä sun täällä ja esittelee paloja Kurtin elämästä saamatta aiheeseen kuitenkaan minkäänlaista kosketusta. Pintaa raavitaan koko ajan mutta sisälle ei päästä millään. Se on sääli, sillä mm. Kurtin sympaattisen oloisella Mary-tädillä ja vanhalla tyttöystävällä olisi varmasti paljon oikeasti kiinnostavaakin sanottavaa mutta haastattelija pysyttelee vain likaisissa huumeviittauksissa ja ei anna haastateltavalle paljonkaan liikkumatilaa. Lisäksi kannattaa oikeasti pohtia onko ympäri vuorokauden pilvessä pysyttelevä piikkitukkainen narkkari oikeasti joskus tuntenut Cobainin ja Loven vai onko hänkin vain jälleen yksi julkisuudenkipeä luuseri?
Eräs asia, mikä filmissä on erityisen vastenmielistä, on sen lähes kaksinaismoralistinen suhtautuminen Courtney Loveen. Hänen ei anneta olla hetkeäkään rauhassa vaan aina haetaan jostain joku häntä nälvimään ja haukkumaan oikein olan takaa. Lisäksi aina kymmenen minuutin välein jaksetaan muistuttaa sitä että Love yritti useaan otteeseen lopettaa filmin rahoitusta ja sabotoida tuotantoa hinnalla millä hyvänsä. Ei ihme, jos jälki on tällaista, niin minäkin olisin tehnyt. Myös muutaman kohtauksen falski ote kummastuttaa: juuri kun Broomfield on murtautunut Loven Hole-yhtyeen levytysstudioon muutaman paparazzin kanssa ja aikoo tehdä yllätyshaastattelun, akku loppuu kamerasta. Sattumaa?
Oma lukunsa on myös Cobainin kuoleman käsittely. Filmissä useaa otteeseen haastateltava yksityisetsivä on nimittäin vahvasti sitä mieltä että Love murhasi miehensä. Tekijät pääsevät myös jututtamaan vanhaa lihavaa hardcore-rockstara El Ducea, joka kertoo Loven luvanneen maksaa hänelle 50 000 dollaria, jos tämä pamauttaa Cobainin hengiltä. Tosin viikko haastattelun jälkeen kyseinen miekkonen jäi kuulemma kertoman mukaan junan alle lähellä kotiaan. Ilmeisesti kaljanhakureissulla. Filmi ei kuitenkaan sulje pois itsemurhankaan mahdollisuutta, se on vain kuulemma äärimmäisen epätodennäköistä…
Kurt & Courtney oli siis minulle, tuon älykkään ja lahjakkaan miehen kovalle fanille, hirveä pettymys. Filmissä ei juuri ole päätä eikä häntää ja se vain lätkii epämääräisiä kuvia Cobainin elämästä ilman sen kummempaa kronologista järjestystä. Ja tietysti raina loppuu sentimentaalisiin kaitafilmikuviin pikku-Kurtista järven rannalla. Aina säännöllisin väliajoin tekijät jaksavat toki myös toitottaa omaa ylimielisyyttään ja paremmuuttaan ja muistuttavat siitä että tässäkin kohtauksessa olisi nyt esitetty se ja se laulu, ellei ahne levy-yhtiö olisi kieltänyt sitä. Dokkarissa harmittaa myös se, miten hyvän tästä olisi voinut saada hiukan erilaisella panostuksella ja motivaatiolla. Tällä erää ainoaksi hyväksi seikaksi jäävätkin Kurtin itsensä vanhat haastattelut sekä Mary-tädin muistelut lahjakkaasta pikkupojasta jota hänellä on yhä kova ikävä. Näistäkään pätkistä ei tällä ohjauksella ole juuri iloa, ellei sitten ole die hard-fani.
Sitä paitsi edes Smells Like Teen Spirittiä ei kuulla kertaakaan. Possut.
