Pikainen katsaus Apichatpong “Joe” Weerasethakulin eksoottis-mystiseen elokuvatuotantoon tuotti eteeni ehkä yhden yllättävimmistä koskaan näkemistä teoksista. Mikäli edellinen arvosteluni saman ohjaajan [movie]Blissfully Yours[/movie]ista on tullut jo luettua, lienee jo saanut jonkinlaisen käsityksen paitsi Weerasethakulin suosimasta kuvaustyylistä, mutta myös omasta (toistaiseksi) vajavaisesta suhteestani hänen töihinsä. Tropical Malady on tyylillisesti pitkälti sitä samaa kuin edellinenkin, mutta paljon, paljon paremmin. Itse asiassa tämä elokuva iski takavasemmalta niin voimallisesti omaan takaraivooni, että olen valmis liputtamaan tätä jopa yhdeksi aikamme hienoimmista aasialaisista elokuvista.
Tropical Maladyn tarina saattaa ensisilmäyksellä jopa vähän toistaa edeltäjänsä temppuja. Tälläkin kertaa luvassa on äärimmäisen minimalistinen draama, joskin myanmarilaisen maahanmuuttajan ja thainaisen romanssin sijaan kyseessä on homoeroottinen elokuva. Tälläkin kertaa luonnonympäristön ja kaupungin äänimaailma hallitsevat koko elokuvaa, kuin kertoen omaa tarinaansa raadollisesta ihmisluonnosta ja sen vertautumisesta villieläinten kesyttämättömään maailmaan. Suoranaisen pornon ja jyystämisen sijaan kahden miehen suhdettakin on kuvattu lähinnä hitaasti rakentuvaksi, jopa leikkimielisen iloiseksi romanssiksi ilman voimakkaita lihallisia tuntoja.
Jo ensimmäisen tunnin aikana viitataan jatkuvasti erilaisiin kansantarinoihin ja vilautellaan siellä täällä buddhalaista mystiikkaakin. Puolivälissä tunnelma kuitenkin yllättäen kääntyykin täysin huolettoman alkupään vastakohdaksi, varsinaisen tarinan muuntautuessa kauniin unenomaisen myyttiseksi kertomukseksi verenhimoiseksi tiikeriksi muuttuneesta miehestä sekä tämän kohtaavasta sotilaasta. Dialogia tässä osuudessa ei kuulla käytännössä ollenkaan, ainoastaan sademetsän eläinten tunnelmallista taustahälyä.
En väitä olevani mikään thaimaalaisen kulttuurin suurlähettiläs ja kaikenlainen hienompi sanoma tästä saattoi siksi mennä itseltänikin ohi, mutta kahteen osaan jaettu päätarina ainakin kertoo rakkauden kahdesta hyvin erilaisesta puolesta, joista toinen on puhdasta auringonpaistetta ja inhimillistä onnea toisen ollessa vaarallista ja kiellettyä kuin suhde kesyttämättömän villipedon ja tämän saaliin välillä. Ilmeisesti asetelman on tarkoitus kertoa jotain myös ihmisten asenteista homoseksuaalisuutta kohtaan noin yleensä.
Tropical Malady on kerrassaan häkellyttävän hyvää tekoa, teknisesti lähes yhtä yksinkertainen ja sensuelli kuin Blissfully Yourskin, mutta tällä kertaa myyttien ja legendojen ajattomat vaikutteet ynnättynä vieläkin päräyttävämmin ja sisällöllisesti rikkaammin. Huikeinta koko jutussa kuitenkin on, ettei tätä edes yleisesti pidetä Weerasethakulin parhaana yksittäisenä ohjaustyönä. Mitäköhän timangia sieltä vielä tulee?
