Jos [movie=1921]Neljä ratsastajaa[/movie] on Rudolph Valentinon elokuvista se kaikkein menestynein, lienee Sheikki vuorostaan se kaikkein ikonisin ja ainakin nimeltä tunnetuin – jopa siinä määrin, että muistan itsekin lukeneeni tästä jo varhain jonkun koulukirjan yläkulmassa komeilleen 20-luvun populaarikulttuuria käsitelleen tietoiskun verran. Sheikki olikin edellisen tavoin jättimäinen menestys ja ainoastaan vankisti Valentinon asemaa maailman johtavana seksisymbolina ja Hollywood-ikonina. Todellisuudessa kaikkien naisten päiväunen tunnetuin leffa lienee miehen filmografiassa myös niitä kaikkein heppoisimpia ja unohdettavimpia tapauksia.
Sheikin tarina perustuu E. M. Hullin aikoinaan suosittuun nuorille naisille suunnattuun romanttiseen Harlekiini-henkiseen hömppäromaaniin, jossa nuori länsimainen nainen päättää naamioitua itämaisiin hepeniin päästäkseen hurvittelemaan etelän lomaparatiisin kasinoon. Kuin ollakaan, paikallinen sheikki (Valentino) sattuu olemaan haaremeineen pelin lumoissa, kun tämä yllättäen iskee silmänsä tuntemattomaan länsimaiseen kaunottareen, jonka herra Heikki päättää sitten kaapata mukaan valtakuntaansa. Käytännössä hemmotellusta mimotskasta tuleekin sheik yerboutin henkilökohtainen seksiorja, mutta piankos lempi jo leiskuukin, kun kaksikko oppii vähitellen rakastamaan toisiaan yli kulttuurirajojen…
Kyllä, Sheikin tarina on aikamoista roskaa. Todellisuudessa elokuvaversio onkin vielä vähän vesitetty ja leikelty näkemys siitä alkuperäisestä, jossa siis sheikki mm. raiskaa naisen. Ymmärrettävästi Hullin mielenkiintoinen näkemys Lähi-idän henkisestä elämästä ja ihmisistä herätti ja herättää edelleen monessa aika voimakkaita tunteita ja tuntemuksia laidasta laitaan. Itse kirjahan tiettävästi loi kokonaisen ”aavikkoromanssin” alagenren, jossa vähän vastaavaa romantisoitua kuvaa viljellään tuon tuostakin. Sheikin elokuvaversiolle itselleen tehtiin peräti kaksi jatko-osaakin, joista jälkimmäinen on meidän aikanamme valitettavasti teillä tietämättömillä.
[movie=1931]Drácula[/movie]-ohjaaja George Melfordin Sheikissä ei oikeasti ole oikein mitään erityistä nähtävää tai kirjoitettavaa, se on parhaimmillaankin lähinnä aikansa Hollywoodin unohdettavaa ja persoonatonta keskitason hömppää kovalla kädellä kondensoidulla käsikirjoituksella, joka saisi Twilightinkin näyttämään vertailussa laatukirjallisuudelta. En oikeasti usko, että tätä oli tarkoituskaan markkinoida millään erityisen kovilla tuotantoarvoilla tai vastaavilla, ainoastaan kuumottavan Valentinon itsensä nimellä ja kasvoilla elokuvajulisteessa. Valitettavasti näin pitkään leffaan vaaditaan vähän muutakin.
