Sisu, sauna ja Sibelius – siinä suomalaisuuden tunnettu “Pyhä Kolminaisuus”. Viihdemaakari, seremoniamestari ja (itseoppinut) elokuvaohjaaja Timo Koivusalo on päättänyt tarttua yhteen kolmasosaan ja loihtia sen pohjalta “säveltäjätrilogiaansa” loistokkaan päätösosan, ja samalla koko kansakuntaa yhdistävän suurspektaakkelin, jolla voitaisiin ulkomaillakin vetää huomiota suomalaisen elokuvan puoleen. Ikävä kyllä lopputulos ontuu paikoin jalkaan ammutun vapaustaistelijain lailla.
Säveltäjämestari Jean Sibelius ei taatusti esittelyjä kaipaa ja näin on myös Koivusalo olettanut. Siispä katsojan harteille jää osata ulkoa autonomian ajalla vaikuttaneiden kansallistaiteilijoiden profiilit ja bravuurit, elokuva ei niitä juuri opeta. Osittain juuri tämän vuoksi henkilöhahmot ovat selkeästi elokuvan pahin kompastuskivi. Tulkinnat ja henkilökuvat jäävät paikoitellen lähes puhuvien päiden tasolle, joiden kohtaloista historian myllerryksessä ei oikein jaksa välittää. Pahimman kohtelun saa Sibeliuksen elämän ehkä tärkein henkilö, elämänkumppani Aino, jonka hahmoon ei ole saatu minkäänlaista syvyyttä, vaikka sekä “Grand Old Lady” Seela Sellalla (Vanha Aino) että Miina Turusella (Nuori Aino) epäilemättä lahjoja löytyisikin. Martti Suosalo miltei toistaa Irwin-roolinsa mutta tämä ei suinkaan ole hänen näyttelijälahjojensa syytä, Koivusalon käsikirjoitusta kun vaivaa krooninen epätasaisuus.
Epälineaarisuus on loistava renki dramaturgian avittajana mutta väärin viljeltynä huono isäntä. “Timppa” kompastelee alati aloittelijamaisiin kliseisiin ja tuhoaa monet kauniit, jossain määrin jopa aidosti koskettavat jaksot täysin turhalla ja mitäänsanomattomalla hutulla. Mutta ei mitään niin huonoa jottei mitään hyvääkin. Musiikki on itse Ison Jannen käsistä ja teoksen katsoo kompastuskivineenkin kerran ihan mielellään jo muzakin tähden. Varsinkaan miehekäs Finlandia ei taatusti jätä Työväen puolueen pääsihteeriäkään kylmäksi. Myös satunnaiset sivuosasuoritukset piristävät muuten jäykkää ilmapiiriä, varsinkin piristävien sivuosasuoritusten tunnettu veteraani, Vintiöistä tuttu Kari Hietalahti Eino Leinona.
Valitettavan selkeästi Koivusalon ohjaustöistä paistaa läpi amatöörimaisuus. Jonkin verran hywääkin löytyy mutta sekin hukkuu väistämättä lattean kokonaisuuden alle. Sibelius ei ole elokuvana täydellinen rimanalitus, mutta kun jokaiselta osa-alueelta löytyisi pikkuisen parannettavaa, ei sekametelisoppaa oikein voi kellekään suositella.
