Kuusikuusikuusimetsän huojuesssa – kuten eräs kouvostoliittolainen yhtye runoilee – koitti vuosi ’06 ja sen kuudes kuukausi ja kuudes päivä. Olihan se selvää, että sille päivälle piti lämmitellä Omen uudestaan. Vaikka katkonaisella liekillä. Kuuteen, eikä varmasti seitsemään, pasuunaan puhallellen, Harmageddonia kuulutellen ja komeetan myötä sielunvihollisen ikiyötä julistaen.
Omenin versio ’06 ei tuo juuri uutta kuuluun tarinaan. Alkuperäisteoksen aavemainen musiikki on poissa ja näyttelijäkaarti ailahtelee; kivikasvo Liev Schreiber on tympeimmillään eikä Seamus Davey-Fitzpatrickista ei ole lapsitähden minisaappaisiin. Edes Pete Postlethwaiten (RIP) kummajaiskasvot eivät tunnu olevan kohdallaan. 10 Things I Hate About You -kautensa yli kasvaneen Julia Stilesin viattomassa katseessa on sentään sitä jotakin.
Omenin selittelevä ja nykytapahtumia höllästi stooriin yhdistelevä 2k-versio on kuin päivitys ongelmaan, jota ei alkujaan ollut. Silti sen mukana lipsahti sata pahaa bugia lisää katsojan niskaan. Omenissa on paljon samaa kuin Wolfmanin tuoreessa versioinnissa; sielun puuttuessa kaikki muukin palaa huonosti. Etenkin Damien. Sääli.
Kuten s**tanan huono matikkapää sanoisi; 6 + 6 + 06 on yhteensä kaksi tähteä, jotka kertyvät tyylikkään viimeisen viitosen ansiosta.
