Kauhun kuninkaaksi tituleeratun Stephen Kingin romaaneista on tehty paljon elokuvia. Parhaimpia niistä ovat selvästi ne jotka eivät ole kauhua, kuten Shawshank Redemption sekä Vihreä Maili. Kauhuroomaneidenkin elokuvaversioista löytyy helmiä, kuten Kubrickin Hohto ja Darabontin Usva. Uinu, uinu lemmikkini on hyvä elokuva, muttei kuitenkaan yhtä hyvä kuin edellä mainitut. Kirjanahan Uinu, uinu lemmikkini on kuitenkin loistava, ehkäpä Kingin paras.
Elokuva kertoo Creedin perheestä, johon lukeutuu Louis Creedin (Dale Midkiff) lisäksi hänen vaimonsa Rachel (Denise Crosby) ja heidän lapsensa Gage (Miko Hughes) ja Ellie (Blaze Berdhall). Perheestä löytyy myös Ellien kissa Winston Churchill, tuttavammin Church. Perhe on muuttanut Ludlowiin valtatie 15 vieressä sijaitsevaan taloon. Vastapäätä asuu mukava tupakkaa poltteleva ukko Jud Crandall (Fred Gwynne). Elokuvan alussa ei odotella, vaan heti katsojalle selviää, ettei paikassa ole kaikki hyvin. Tontilta lähtee salaperäinen reitti metsään, ja sieltä löytyykin kammottava lemmikkien hautausmaa. Katsoja saa selville tilanteen vakavuuden vähintääkin silloin, kun kuollut opiskelija Pascow (Brad Greenquist) palaa kuolleista varoittamaan Lousia paikan voimista. Kun Creedien kissa kuolee, niin Judilta löytyykin kammottava keino auttaa Lousia, joka liittyy intiaanien hautausmaahan erään hautausmaan takana… Ja kun se auttaa, ja kun Creedit kokevat elämnsä menetyksen, näyttää tämä tietty paikka erityisen houkuttelevalta – erään kummituksen varoituksista huolimatta – varsin houkuttelevalta. Ja siitähän syntyykin soppa – verinen soppa.
Ensimmäiseksi haluan mainita, että elokuva on todella nopeatempoinen. Siinä missä kirja sulatteli kauheuksia ja punnitsi kuoleman arvoja, niin elokuva juoksee kaameudesta toiseen jättämättä katsojalle rauhaa. Kun elokuvan rauhallisin hetki tulee, niin tapahtuu samalla myös järkyttävin kohtaus heti sen jälkeen. Että semmosta. Elokuva kuitenkin tekee sen mitä pitääkin – on pelottava.
Yleensä kauhuelokuvat luovat tunnelmansa musiikilla ja satunnaisilla säikäytyksillä, mutta Uinu, uinu lemmikkin tekee pelottavaksi se, että sekä miljööt että musiikki ovat pelottavia. Näyttelijät selviytyvät rooleistaan hyvin, ja heihin samastuu. On karmeaa katsella perheen hidasta alamäkeä ja kauhistuttavaa loppua. Mielestäni elokuva olisi kuitenkin toiminut paremmin hidastempoisena, ehkäpä jopa kaksi ja puolituntisena kuolemisen ja jälleenheräämisen vaikeita kysymksiä miettivänä kauhuelokuvana. Mutta jos elokuvan katsoja ei ole lukenut kirjaa, elokuva tuntuu varmasti paljon paremmalta – ehkäpä jopa loistavalta. Kuten jo mainistin, elokuva on nopeatempoinen. Siinä on luultavasti sen miinuspuoli, sillä sen hitaammat kohtaukset ovat todella ahdistavia ja pelottavia. Elokuvan viimeiset 20 minuuttia ovat pelottavia, mutta aikamoista verikekkeriä ja goreilua.
Sitten näyttelijäsuorituksiin. Dale Midkiff tekee hyvän roolin kovia kokevana Lousinina. Lousiin samaistuu, ja hän on juuri sellainen kuin kirjan perusteella hänen kuvittelisi olevan. Judina häärii Fred Gwynne, joka tekee narisevana ukkona myöskin varsin hyvän roolisuorituksen. Itseäni hieman harmittaa, että elokuvasta oli karsittu kokonaan pois kirjassa ollut Judin vaimo, jonka ympärille kiertyy aikamoinen juoneen vaikuttaja: miksi Jud ylipäätään vei Lousin kanssa Chirchin kuolleista henkiin herättävälle hautausmaalle. Rachel Creediä tulkitsee Denise Crosby, joka on todellakin nappivalinta. Luurankoja kuoleman suhteen kaapissaan pitävä kotiäiti pääsee oikeuksiinsa Crosbyn ansiosta. Ainoat heikohkot roolisuoritukset tekevätkin sitten lapset. Eliietä näyttelevä Blaze Berdhall huutaa todella teennäisesti ja epäuskottavasti – ja kaiken lisäksi hän on äärimmäisen ärsyttävä. Toki painaisia näkevä tyttönen hellyttävä. Perheen kuopuksen Gagen roolissa on Miko Hughes, jonka kikatus loppukohtauksissa on myöskin ärsyttävää. Mutta kuten sanotaan, lapsien ja eläinten kanssa on vaikeinta työskennellä, eikä tarina olisi ollut oikeastaan mitään ilman kumpaakaan.
Ohjaajan penkin takaa löytyy minulle täysin tuntematon Mary Lambert. Hän on onnistunut luomaan ahdistavan kauhuelokuvan, joten pisteet siitä hänelle. Mary on myös ohjannut haukutun Uinu, uinu lemmikkini 2:n, jonka aion joka tapuksessa tässä lähipäivinä katsastaa. Oli se sitten kuinka huono tahansa.
Kokonaisuutena elokuva on mielestäni onnistunut ja jopa hyvä. Harkitsin antavani elokuvalle neljä tähteä, mutta päädyyin kuitenkin nopeatempoisuuden takia miinustamaan arvioni kolmeen ja puolen. Jos se on kuitenkin tätä lukiessasi neljässä tähdessä, niin olen muuttanut mieltäni jälkeenpäin. Tällä hetkellä olen kuitenkin sitä mieltä, että kolme ja puoli tähteä on oikea arvosana tälle horror-filmille. Eli elokuva kuuluu kuin kuuluukin King-filmatisointien paremmalle puoliskolle, muttei kuitenkaan aivan parhaimmistoon. Kauhun ystäville tämä on mielestäni enemmän tai vähemmän elokuva joka on pakko katsastaa. Olit sitten King-fani tai et.
